"Solar-ohjelman toteutus on jatkunut suunnitelmiemme mukaisesti läpi vuoden. Jatkamme opetussuunnitelmauudistuksen jälkeistä optimointia Espanjassa, ja myös äskettäin perustettujen teknologiakeskusten toiminta on päässyt vauhtiin. Kasvaneen mittakaavamme ja Solar-ohjelman tukemana odotamme saavuttamamme Learningin 23 %:n pitkän aikavälin kannattavuustavoitteen (operatiivinen liikevoittomarginaali ilman PPA:ta) vuoteen 2026 mennessä.
Media Finlandissa sekä digitaalisen tilaus- että mainosmyynnin hyvä kehitys jatkui. Digitilausten kasvua tuki Ruutu+ - suoratoistopalvelun kasvu, jota vauhdittivat vuonna 2023 alkaneet kumppanuudet. Olemme iloisia siitä, että digimainonnan jatkuva kasvu kompensoi printtimainonnan odotetun, pidemmän aikavälin laskevan trendin vaikutusta. Operatiivinen liikevoitto ilman hankintamenojen poistoja parani edelleen hieman alhaisempien paperi- ja painokustannusten tukemana. Odotamme edelleen Suomen mainosmarkkinan laskevan kokonaisuudessaan hieman tänä vuonna.
Konsernin vapaa rahavirta parani merkittävästi. Parannusta vauhdittivat osittain Solar-ohjelman vetämät alhaisemmat investoinnit sisällöntuotantoon sekä alhaisemmat TV:n ohjelmaoikeusinvestoinnit. Sitä tukivat myös aktiivisena jatkunut käyttöpääoman hallinta koko liiketoiminnassa ja parantunut operatiivinen tulos, erityisesti Media Finlandissa. Taseemme vahvistaminen etenee hyvin. Nettovelkamme ja velkaantuneisuutemme paranivat vertailukaudesta ja nettovelan suhde oikaistuun käyttökatteeseen oli selvästi pitkän aikavälin tavoitetasolla eli alle 3,0. Syyskuussa julkaisimme ensimmäisen sosiaalisten joukkovelkakirjalainojen viitekehyksemme ja laskimme liikkeeseen 150 milj. euron 3-vuotisen sosiaalisen joukkovelkakirjalainan ensimmäisenä yhtiönä Suomessa. Sanoman sosiaalisten joukkovelkakirjalainojen viitekehys korostaa oppimisliiketoimintamme ainutlaatuista positiivista yhteiskunnallista vaikutusta ja tarjoaa sijoittajille mahdollisuuden tukea koulutuksen saatavuutta sijoittamalla Sanomaan. Sosiaalisen joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlasku ja 300 milj. euron syndikoidun luottolimiittimme maturiteetin pidentäminen suurimmalta osin vuodella marraskuuhun 2027 pidensi ulkoisen velan keskimaturiteettia merkittävästi ja monipuolisti rahoituslähteitämme. Kolmannen vuosineljänneksen aikana tuloksemme kahdessa keskeisessä vastuullisuusluokituksessa, ISS Corporate Ratingissa ja S&P Global Corporate Sustainability Assessmentissa, paranivat ja olemme nyt molemmissa toimialamme johtavalla tasolla.
Tammi–syyskuun hyvän tuloksen jälkeen olemme tarkentaneet vuoden 2024 näkymiemme vaihteluvälejä alkuperäisten vaihteluvälien yläpäähän. Vuoden 2024 jälkeen heikosti kannattavien jakelusopimusten päättyminen Hollannissa ja Belgiassa vaikuttaa edelleen negatiivisesti Learningin liikevaihdon kehitykseen. Media Finlandissa odotamme digitilausmyynnin hyvän kasvun jonkin verran hidastuvan suomalaisten kuluttajien epävarmuuden jatkumisen ja vaativampien vertailulukujen takia sekä mainosmarkkinoiden epävarmuuden jatkuvan. Erityisesti Solar-ohjelman ansiosta odotamme vuoden 2024 vapaan rahavirran paranevan edelliseen vuoteen verrattuna ja saman trendin jatkuvan myös tulevaisuudessa.
Vuoden 2024 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana olemme edenneet hyvin Learningissä ja parantaneet kannattavuuttamme Media Finlandissa, vahvistaneet tasettamme, saattaneet päätökseen pitkäaikaisen rahoituksemme uudelleenrahoituksen ja luoneet vahvaa vapaata rahavirtaa. Keskitymme edelleen toteuttamaan vuosien 2024–2026 strategisia painopistealueitamme, jotka ovat 1) Learningin and Media Finlandin kannattavuuden parantaminen, 2) liiketoiminnan kasvattaminen orgaanisesti ja pienempien, nykyisillä toiminta-alueilla tapahtuvien yritysostojen kautta, sekä 3) taseen vahvistaminen. Haluan kiittää lämpimästi kaikkia tiimejämme hyvästä tuloksestamme ja asiakkaidemme tukemisesta parhaalla mahdollisella tavalla."
31.10.2024