Aiemmin julkaistut näkymät

Konsernin näkymät vuodelle 2019 (julkistettu 10.12.)

Vuonna 2019 Sanoma odottaa konsernin jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liikevaihdon olevan vuoden 2018 tasolla ja operatiivisen liikevoittoprosentin ilman hankintamenojen poistoja olevan noin 15 %.

Näkymät perustuvat olettamukseen, että kuluttajien luottamus ja mainosmarkkinoiden kehitys Suomessa ja Hollannissa ovat vuoden 2018 kaltaisella tasolla.

Konsernin näkymät vuodelle 2019 (julkistettu 13.9.)

Vuonna 2019 Sanoma odottaa konsernin vertailukelpoisen liikevaihdon olevan vuoden 2018 tasolla ja operatiivisen liikevoittoprosentin ilman hankintamenojen poistoja olevan yli 15 % (2018: 15,7 %).

Näkymät perustuvat olettamukseen, että kuluttajien luottamus ja mainosmarkkinoiden kehitys Suomessa ja Hollannissa ovat vuoden 2018 kaltaisella tasolla.

Konsernin näkymät vuodelle 2019 (julkistettu 6.2. ja pidetty ennallaan Q1-osavuosikatsauksessa 30.4. ja  Puolivuosikatsauksessa 25.7.):

Vuonna 2019 Sanoma odottaa konsernin vertailukelpoisen liikevaihdon olevan vuoden 2018 tasolla ja operatiivisen liikevoittoprosentin ilman hankintamenojen poistoja olevan noin 15 % (2018: 15,7 %).

Näkymät perustuvat olettamukseen, että kuluttajien luottamus ja mainosmarkkinoiden kehitys Suomessa ja Hollannissa ovat vuoden 2018 kaltaisella tasolla. Näkymiin ei sisälly olettamuksia liittyen suunniteltuun Iddinkin yritysostoon (julkistettu 11.12.2018), joka on arvioitu saatavan päätökseen vuoden 2019 kolmannen vuosineljänneksen loppuun mennessä.