Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 12.4.2016 klo 16.45Sanoma Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2016 päätti tänään hallituksen ehdotuksen mukaisesti maksaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta sekä valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta. Myös muut ehdotukset yhtiökokoukselle hyväksyttiin sellaisinaan.Hallitukseen valittiin uudelleen erovuoroiset jäsenet Antti Herlin, Anne Brunila ja Mika Ihamuotila. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Ala-Pietilä ja varapuheenjohtajaksi Antti Herlin.Yhtiökokous vahvisti vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2015.Voitonjako ja osingonmaksuYhtiökokous päätti maksaa tilikaudelta 2015 osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja siirtää 350 000 euroa lahjoitusvaraukseen hallituksen päätettäväksi. Osingonjaon täsmäytyspäivä on 14.4.2016 ja osingon maksupäivä Suomessa 21.4.2016. Suomen ulkopuolella osingon todellinen maksupäivä riippuu osingonmaksua välittävän pankin menettelystä.Valtuutus osakeantiinYhtiökokous valtuutti Sanoman hallituksen päättämään enintään 50 000 000 uuden osakkeen antamisesta sekä enintään 5 000 000 yhtiön hallussa olevan oman osakkeen luovuttamisesta. Valtuutus on voimassa 30.6.2019 saakka.Suunnatussa osakeannissa voidaan osakkeita antaa tai luovuttaa enintään 41 000 000 kappaletta.Valtuutus omien osakkeiden hankkimiseenYhtiökokous valtuutti Sanoman hallituksen päättämään enintään 16 000 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta. Valtuutus on voimassa 30.6.2017 saakka ja se päätti varsinaisen yhtiökokouksen 8.4.2015 antaman valtuutuksen.Osakkeet hankitaan yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla, jolloin hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakoon käytettävissä olevia varoja. Osakkeet hankitaan yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yrityskauppojen tai muiden liiketoimintajärjestelyjen rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi, osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai muutoin edelleen luovutettaviksi, yhtiöllä pidettäviksi tai mitätöitäviksi.Osakkeita voidaan hankkia joko kaikille osakkeenomistajille osoitetulla ostotarjouksella yhtäläisin ehdoin tai muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä.Hallituksen jäsenet ja heidän palkkionsaSanoman hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kymmenen. Hallitukseen valittiin uudelleen erovuoroiset jäsenet Antti Herlin, Anne Brunila ja Mika Ihamuotila. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Ala-Pietilä ja varapuheenjohtajaksi Antti Herlin.Hallituksen kokoonpano on: puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä, varapuheenjohtaja Antti Herlin sekä jäsenet Anne Brunila, Susan Duinhoven, Mika Ihamuotila, Nils Ittonen, Denise Koopmans, Robin Langenskiöld, Rafaela Seppälä ja Kai Öistämö.Hallituksen jäsenen yhtiöjärjestyksen mukainen toimikausi on kolme vuotta. Hallituksen jäsenten toimikaudet on järjestetty niin, että noin kolmasosa jäsenistä valitaan vuosittain. Pekka Ala-Pietilän, Nils Ittosen, Rafaela Seppälän ja Kai Öistämön toimikausi päättyy varsinaiseen yhtiökokoukseen 2017, Robin Langenskiöldin, Susan Duinhovenin ja Denise Koopmansin varsinaiseen yhtiökokoukseen 2018 ja Antti Herlinin, Anne Brunilan ja Mika Ihamuotilan varsinaiseen yhtiökokoukseen 2019.Yhtiökokous päätti säilyttää hallituksen kuukausipalkkiot ennallaan. Palkkiona maksetaan
  • puheenjohtajalle 8 500 euroa kuukaudessa,
  • varapuheenjohtajalle 6 500 euroa kuukaudessa ja
  • jäsenille 5 500 euroa kuukaudessa.
Hallituksen kokouspalkkiot ovat:
  • hallituksen jäsenet, joiden kotipaikka on muualla kuin Suomessa: 1 000 euroa / hallituksen kokous, jossa on ollut paikalla
  • hallituksen valiokuntien puheenjohtajat: 2 000 euroa / valiokuntakokous, jossa on ollut läsnä
  • valiokuntien jäsenet, joiden kotipaikka on muualla kuin Suomessa: 2 000 euroa / valiokuntakokous, jossa on ollut paikalla ja 1 000 euroa / valiokuntakokous, jossa on ollut läsnä
  • valiokuntien jäsenet, joiden kotipaikka on Suomessa 1 000 euroa / valiokuntakokous, jossa on ollut läsnä.
 Yhtiön toimitusjohtajalle tai yhtiöön päätoimisessa työ- tai toimisuhteessa oleville henkilöille ei makseta palkkioita hallituksen jäsenyydestä.TilintarkastajatYhtiökokous valitsi tilintarkastajaksi KHT-yhteisö KPMG Oy Ab:n päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Virpi Halonen. Tilintarkastajille päätettiin maksaa edelleen yhtiön hyväksymän laskun mukaan.LisätietoaSanoman sijoittajasuhteet, Pekka Rouhiainen, p. 040 739 5897SanomaSanoma on kuluttajamediaan ja oppimiseen keskittyvä inspiroiva, luotettava ja arvostettu yhtiö. Perustamisvuodesta 1889 lähtien Sanomalle on ollut olennaista luovuus ja riippumaton ajattelu. Ne toimivat pohjana sisällön tuottamiselle jatkuvasti tuorein ja monipuolisin tavoin.Sanoma tarjoaa kuluttajille kiinnostavaa ja merkityksellistä sisältöä. Monikanavaiset mediabrändit ovat osa ihmisten elämää joka päivä. Tiiviin kuluttajasuhteen ansiosta Sanoma voi tarjota yritysasiakkailleen ainutlaatuisia markkinointiratkaisuja.Sanoma Learningin oppimisratkaisut auttavat opettajia kehittämään jokaisen lapsen taitoja ja tarjoavat lapsille hyvät edellytykset pärjätä elämässä.Sanoma toimii Suomessa, Hollannissa, Belgiassa, Puolassa ja Ruotsissa. Sanoman liikevaihto on yli 1,7 miljardia euroa ja yhtiössä työskentelee yli 6000 henkilöä.