Lehdistötiedote 8.4.2011  16:15

Sanoma-konsernin Sanoma Trade -liiketoimintaryhmä myy Romanian lehtijakelu- ja kioskiliiketoimintansa Rautakirja Romania S.A.:n ja R-Kiosk Romania S.A.:n toimitusjohtajalle Dan Vasilelle. Sanoma kirjaa kaupasta toisen neljänneksen tulokseensa noin 8 milj. euroa kertaluonteisia rakennejärjestelykuluja.

Kauppa on osa Sanoman strategiaa, jonka mukaan se keskittää liiketoimintaansa ja panostaa erityisesti kuluttajille suunnattuihin mediatuotteisiin ja oppimisratkaisuihin.

Vuonna 2010 Romanian kioskitoimintojen liikevaihto oli 5 milj. euroa. R-Kiosk Romanialla on noin 20 kioskia lähinnä Bukarestissa ja Sibiussa, ja kioskitoiminnoissa työskenteli noin 120 henkeä (kokoaikaisiksi muutettuina). Lehtijakelun liikevaihto oli 18 milj. euroa, ja Rautakirja Romanian markkinaosuus maan lehtijakelumarkkinoista on 35 %. Lehtijakelussa työskenteli noin 200 henkilöä (kokoaikaisiksi muutettuina). Myydyt toiminnot eivät sisälly Sanoma Traden lukuihin 1.5. alkaen.

Kaupan ansiosta Sanoma Traden vuoden 2011 näkymät paranevat. Sanoma Traden liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan nyt olevan edellisvuoden tasolla. Aiemmin liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä arvioitiin laskevan selvästi. Sanoma Traden liikevaihdon arvioidaan edelleen laskevan selvästi vuonna 2011. Kaupalla ei ole vaikutusta Sanoma-konsernin vuoden 2011 näkymiin.

Sanoma Oyj


Kim Ignatius
johtaja
Talous ja hallinto

Lisätietoja: Sanoman sijoittajaviestintä, Kare Laukkanen p. 0105 19 5064 ja Anna Tuominen p. 0105 19 5066 tai ir@sanoma.com

Sanoma.com

Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Monialaisena mediakonsernina tuomme päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille ihmisille. Pidämme huolta siitä, että laadukas sisältö sekä kiinnostavat tuotteet ja palvelut ovat helposti saatavilla ja vastaavat lukijoidemme, katselijoidemme ja kuuntelijoidemme tarpeita. Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä lähes 20 000 ammattilaiselle yli 20:ssä Euroopan maassa. Vuonna 2010 konsernin liikevaihto oli 2,8 miljardia euroa.