Helsingin Sanomien tilaajamäärät kääntyivät uudelleen kasvuun vuonna 2017, kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen. Kasvu tulee tällä hetkellä erityisesti digitaalisista tuotteista ja nuorilta lukijoilta: puhtaasti digitaalisissa tilauksissa alle 40-vuotiaiden tilaajien määrä kasvoi viime vuonna yli 50 % edelliseen vuoteen verrattuna.

”Nuoret ovat tottuneet käyttämään digitaalisia palveluja ja maksamaan sisällöistä. Laadukas journalismi: faktat, taustat, näkemykset, elämykset kiinnostavat. Se, että uusista tilaajista iso osa on nuoria, kertoo kysynnän olevan kestävää”, sanoo Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi.

Yhteensä digisisällöistä maksavia lukijoita Helsingin Sanomilla on noin 260 000. Puhtaasti digitaalisten tilaajien määrä ylitti syksyllä 100 000 tilaajan rajapyykin. Digitilaajien määrä on jopa kansainvälisesti huomattava, joten 130-vuotisjuhliaan parhaillaan viettävä HS päätti käydä onnittelemassa sadattatuhannetta digitilaajaansa, 28-vuotiasta turkulaista erityisluokanopettajaa Viljami Hotasta. Päätoimittaja Kaius Niemi kävi tervehtimässä Hotasta hänen työpaikallaan Luolavuoren koulussa.

Hotanen lukee Hesarista mieluiten pidempiä analyysejä, tutkivaa journalismia sekä kolumneja. Journalistiset arvot: tiedon luotettavuus ja lähdekritiikki ovat läsnä myös hänen työssään opettajana.

”Digilehti on valintani budjettisyiden lisäksi myös paperin kulutuksen takia. Digilehti on järkevämpi vaihtoehto ympäristön näkökulmasta.”

Viljami Hotanen nuorena ja pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvana on edustava esimerkki tyypillisestä Hesarin uudesta tilaajasta.

”On hienoa, että lehden juhlavuonna voimme nähdä digitilausten kasvun kautta kestävän tulevaisuuden Hesarille”, Niemi toteaa.

Helsingin Sanomat juhlii tällä viikolla 130-vuotisjuhliaan monin eri tavoin. Tänään lauantaina jaetaan lukijoille 130-vuotisjuhlaliite.