Tiettyjen maiden lainsäädäntö saattaa rajoittaa seuraavien verkkosivujen sisältämien tietojen jakelua. Seuraavien verkkosivujen sisältämiä tietoja ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Singaporessa tai sellaisissa muissa maissa tai tällaisiin maihin tai muutoin olosuhteissa, joissa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista tai vaatisi muita kuin Suomen lain edellyttämiä toimenpiteitä. Tietoja ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa velkakirjoja, eikä joukkovelkakirjalainoja myydä maissa, joissa joukkovelkakirjalainojen tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevaa poikkeusta tai muun kyseisten maiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista.
Tällä verkkosivulla olevat tiedot ja asiakirjat eivät ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Joukkovelkakirjalainoja ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, (”Yhdysvaltain arvopaperilaki”) tai minkään Yhdysvaltain osavaltion soveltuvien arvopaperilakien mukaisesti, eikä niitä saa siten tarjota, myydä, pantata tai muuten luovuttaa suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai kenellekään yhdysvaltalaiselle henkilölle tai hänen lukuun tai hyväksi (siten kuin kyseiset termit ovat määritelty Yhdysvaltain arvopaperilain nojalla annetussa Regulation S -säännöksessä) paitsi Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn soveltuvan poikkeuksen mukaisesti tai transaktiossa, johon Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimukset eivät sovellu.
Tällä verkkosivulla olevat tiedot ja asiakirjat eivät ole joukkovelkakirjalainoja koskeva tarjous yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Joukkovelkakirjalainoihin liittyvää esitettä ei ole eikä tulla hyväksymään Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Näin ollen tällä verkkosivulla olevat tiedot ja asiakirjat on osoitettu ja suunnattu ainoastaan henkilöille, jotka ovat Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja (i) joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla, (ii) jotka ovat Määräyksen 49(2) artiklan kohtien (a)–(d) mukaisia tahoja tai (iii) ovat muita Määräyksen 49(1) artiklan mukaisia henkilöitä, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, ”relevantit henkilöt”). Kaikki tähän liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia näiden tietojen ja asiakirjojen perusteella tai luottaa niiden sisältöön.
Vahvistan, että olen lukenut ja ymmärtänyt yllä esitetyt rajoitukset sekä sitoudun noudattamaan niitä. Vahvistan ja vakuutan, että kotipaikkani ei ole enkä tällä hetkellä ole Yhdysvalloissa, Australiassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Singaporessa tai millään muulla alueella, jossa edellä mainittujen tietojen levittäminen tai julkaiseminen ei olisi paikallisten lakien mukaista ja että en ole yhdysvaltalainen henkilö.
Painamalla nappia ”Hyväksy” käyttäjän katsotaan lukeneen, hyväksyneen ja ymmärtäneen edellä esitetyn vastuunrajoituslausekkeen.
Paina Hyväksy siirtyäksesi tarkastelemaan joukkovelkakirjalainojen listalleottoa koskevia tietoja.
Paina Peruuta palataksesi etusivulle.