Analytiikka kertoo, mitä 130-vuotiaan Tyrvään Sanomien lukijat haluavat

05.04.2024

Sanoma Media Finland Journalismi

Tyrvään Sanomissa työskentelevät päätoimittaja Hanna Pihlajamäki (vasemmalla) sekä monimediatoimittajat Esa Viippola ja Virpi Starkman.

”Meidän tehtävänämme on antaa se, mitä kukaan muu ei tee tai tarjoa”, sanoo päätoimittaja Hanna Pihlajamäki.

Teksti Sanna Saarikangas, kuva Niina Turunen

”Tässä juuri selailin vuosikirjoja 130 vuoden ajalta – melkoinen homma!”, huikkaa Hanna Pihlajamäki tapaamisen aluksi.

Tyrvään Sanomien päätoimittajalla on hyvä syy arkistojen penkomiseen. Pihlajamäen luotsaama, nykyisen Sastamalan alueella Pirkanmaalla ilmestyvä paikallismedia juhlii pian pitkää historiaansa aivan kuten se on tehnyt työtään läpi vuosien: yhdessä lukijoiden ja paikallisen yhteisön kanssa. Sastamalan Kankeet -kaupunkitapahtumassa lauantaina 6. huhtikuuta voi kuvauttaa itsensä etusivun juttuun, juoda kahvit toimituksen kanssa ja hakea vinkkejä juhlavuoden neulekisaan.

Kaupunkitapahtumaa varten vuosikirjojen välistä etsitään myös vuosikymmenten kohahduttavimpia uutisia. ”Ja niitähän riittää”, toteaa Pihlajamäki. Valtakunnallistakin huomiota sai keskiaikaisen Tyrvään Pyhän Olavin kirkon tuhopoltto vuonna 1997. Paikallisena kuriositeettina puolestaan näyttäytyy silloisen Vammalan keskiolutkielto. Keskioluen myyntikielto baareissa ja ruokakaupoissa kumottiin vasta vuonna 1989 – kansan suussa Vammalasta naapurikunta Kiikkaan kulkeva reitti muistetaankin edelleen ”kolmostienä”.

Meillä on käsissämme äärettömän arvokas muistivaranto paikallista historiaa, lähde josta voi ammentaa koko ajan uutta sisältöä.
Hanna Pihlajamäki

 

Ensimmäinen Tyrvään Sanomat ilmestyi kesällä 1894 ja Hanna Pihlajamäki aloitti lehden päätoimittajana vuonna 2015. Jos päätoimittajan pitäisi nyt esitellä 130-vuotias syntymäpäiväsankari suurelle yleisölle, miten hän sen tekisi?

”Sanoisin, että Tyrvään Sanomat on ajassa mukana oleva, rohkea, vetreä ja uudistuva paikallismedia, joka elää ihmisten arjessa ja kulkee heidän mukanaan. Se kuuntelee herkällä korvalla paikallisia ihmisiä ja on mukana puheenaiheissa. Tunnistaa pitkät juurensa ja on ylpeä historiasta, mutta ei takerru menneeseen”, Hanna Pihlajamäki tiivistää.

Poikkeuksellisen pitkä historia voi tuoda mukanaan painolastia, ja Pihlajamäki kertookin työnsä alkuvuosina kuulleen pitkän linjan lukijoilta useammin palautetta siitä, kuinka entisten päätoimittajien aikaan oli tapana tehdä ”niin tai näin”. Sellainen puhe on kuitenkin vuosien myötä vähentynyt.

 ”Lukijakunta on muuttunut lehden mukana ja lehti on muuttunut lukijoidensa mukana. Toisaalta historia on mahdollisuus sisällön ja tekemisen kannalta. Meillä on käsissämme äärettömän arvokas muistivaranto paikallista historiaa, lähde josta voi ammentaa koko ajan uutta sisältöä."

"Oma paikallishistoria ja nostalgia kiinnostaa ihmisiä, kun se tarjoillaan oikealla tavalla. Tiedätkö mikä rakennus sijaitsi ennen tällä paikalla toimii aina.”

Pihlajamäki on mukana Sanoman aluemedioiden ”rakettiryhmässä”, joka keskittyy tilausmyynnin ja asiakasarvon kasvattamiseen. Modernien analytiikkatyökalujen havainnot tukevat ajatusta siitä, että paikallismedian työ on samaa ydintekemistä kautta vuosien.

”Meidän tehtävänämme on antaa lukijalle se, mitä kukaan muu ei tee tai tarjoa. Paikalliset uutiset. Ihmisiä kiinnostaa tietysti myös globaalit ilmiöt tai vaikkapa Ukrainan sota, mutta paljon kiinnostaa myös se, mitä tapahtuu ihan lähellä. Mitä tapahtuu naapurissa, mikä yritys on muuttanut kaupunkiin, mitä tohonkin nyt tulee?”, Pihlajamäki kuvailee.

Kerronnan keinot vain ovat muuttuneet tai monipuolistuneet. Tyrvään Sanomat ilmestyy painettuna kerran viikossa keskiviikkoisin, digitaalinen uutisvirta elää verkossa koko ajan. Viikonloppuisin uutispäivystyksestä ja digijulkaisusta vastaa Sanoman Pirkanmaan yhteistoimituksen uutisdeski. Yhteistyö ja koko konsernin kehityspanostukset mahdollistavat myös ainutlaatuisen digitaalisen sisällön, esimerkiksi livevideot paikallisista urheilutapahtumista.

”Vuorovaikutuksellisuus on meille todella tärkeää ja verkko on tuonut siihen uusia mahdollisuuksia. Toki edelleen kohtaamme lukijoita myös kasvokkain, saamme paljon juttuaiheita ja toiveita henkilökohtaisten kontaktien kautta”, päätoimittaja Pihlajamäki sanoo.

”Paikallismedian toimittajat ovat osa yhteisöä ja työssä mukana omilla kasvoillaan. Asiakassuhde on suora: niin hyvä kuin huono palaute kävelee halutessaan toimituksen ovesta sisälle. Jos lehti ei tullut, tilauksen laskussa oli virhe tai digilehteen kirjautuminen ei toimi, sekin kyllä kerrotaan toimittajalle. Joku taas voi tulla sisälle uutisen kanssa.”

Tänä vuonna useampikin Sanoman paikallismedia juhlii erityisiä merkkivuosia: Sydän-Satakunta täyttää 25 vuotta, Janakkalan Sanomat 60 vuotta ja Suur-Keuruu 75 vuotta. Millainen ”vuosikerta” päätoimittajina työskentelee?

”Ehdottomasti haluan kiittää ainutlaatuisesta vertaisverkostosta paikallismedioiden päätoimittajien kesken. Monen kanssa olemme tekemisissä päivittäin, jaamme paljon vinkkejä ja keskustelunaiheita asiasta ja asian sivusta. Meillä on kaikilla aika samanlaiset toimintaympäristöt, vaikka toimimmekin maantieteellisesti erilaisilla alueilla. Ymmärrämme toistemme ilot ja surut.”

Hanna Pihlajamäki haluaakin onnitella muita juhlavuottaan viettäviä paikallismedioita – ja tietysti myös omaa kolmihenkistä toimitustaan.

”Meillä on aivan upea joukkue, notkea tekemisen meininki, loistava huumori ja hyvä yhteishenki. Siitä kiitos koko porukalle.”