Suuri Käsityö on yhdistänyt käsillä tekemiseen intohimoisesti suhtautuvia taustaan, ammattiin tai kotipaikkaan katsomatta nyt jo 50 vuotta. Millainen lehti Suuri Käsityö on juuri nyt ja miksi käsityölehdellä on vahva paikkansa myös tulevaisuudessa?

”Korona-aikana voimistuneelle käsityötrendille ei näy loppua ja hyvä niin. Käsillä tekeminen tarjoaa toivottua vastapainoa kiireelle ja epävarmuudelle - se tekee hyvää mielelle ja vie turvallisten perusasioiden äärelle. Suuri Käsityö -lehti tuntee intohimoisen kohderyhmänsä ja on onnistunut vuosien saatossa uudistumaan lukijoiden toiveita kuunnellen. Tämä näkyy printtilehdelle poikkeuksellisena lukijamäärän kasvuna”, Sanoma Media Finlandin brändistrategi Venla Männistö sanoo.

Suuri Käsityö aloitti vuonna 1974 ja lehden nimi oli Suuri Käsityökerho vuoteen 1993, jolloin lehdestä tuli Suuri Käsityölehti. Nykyiseen muotoon nimi lyheni vuonna 2010.

Lehden ensimmäinen päätoimittaja oli Maire Varhela, silloinen Kodin Kuvalehden päätoimittaja, joka sai oman toimensa ohella vetääkseen uuden käsityölehden.  

”Lehteä aloitettaessa sen ilmestymisiäksi ajateltiin viittä vuotta – siinä ajassahan kaikilla olisi jo tarvitsemansa kaavat! Pieleen meni se ennustus”, päätoimittaja Paula Hietarinta kirjoitti lehden 30-vuotisjuhlanumerossa vuonna 2004. Tuolloin palkittiin matkassa alusta asti mukana olleita lukijoita – mutta kuka olisi arvannut, että heitä löytyy myös parikymmentä vuotta myöhemmin.

Marraskuussa ilmestyneessä Suuren Käsityön 50-vuotisjuhlanumerossa haastatellaan Suuren Käsityön lukijaa Jaana Inkiä, joka on tilannut lehteä sen ensimmäistä numerosta saakka.

”Riemastun yhä, kun uusi lehti tulee ja plaraan sen heti läpi. Toisella kerralla otan rauhallisesti ja katselen, että ai tällainen ja tuollainen malli ja jätän ne hautumaan”, Inki sanoo haastattelussa.

50-vuotissynttäreitään Suuri Käsityö juhli yhdessä lukijoidensa kanssa juhlaristeilyllä. Mukana oli lähes sata lehden lukijaa ja risteilyllä toimitus sai lukijoiltaan kiitosta mm. toimivista collegekaavoista, neuletähtien ohjeista ja ihanista hulmumekoista.

Suuri Käsityö on ollut läpi historiana yksi Suomen monipuolisimmista ja suurimmista käsityölehdistä. Nykyään  Suuri Käsityö on Suomen suurin käsityölehti, jonka kokonaistavoittavuus on 219 000 lukijaa (KMT 2024). Lukijoista 95 % on naisia. Suuri Käsityö -lehden kasvavin kohderyhmä on nuoret. Lehti ilmestyy kymmenen kertaa vuodessa, ja sen päätoimittaja on Leeni Hoimela.

Suuri Käsityö ilmestyy seuraavan kerran 8.1.2025. Luvassa on uudistunut lehti, joka lupaa entistä selkeämmät ohjeet ja enemmän kangas- ja lankavaihtoehtoja.