Sanoma Media Trainee -ohjelma saavutti puolivälin – ” Arvokkainta on ollut kannustava tiimi”

08.10.2024

Sanoma Media Finland Töissä Sanomalla

Ensimmäistä kertaa vuonna 2024 järjestetty Sanoma Media Trainee -ohjelma saavutti syksyllä puolivälin. Kahdeksan kuukauden mittaisessa harjoitteluohjelmassa kaksitoista tulevaisuuden digiosaajaa kehittää taitojaan ja työskentelee osana uutis- ja featuremediaa kehittäviä tiimejä Sanoma Media Finlandissa. Kysyimme kolmelta ohjelmaan osallistuvalta, miten oppiminen ja työskentely on sujunut. 

Parasta ovat olleet kollegat ja työyhteisö.
Katriina Kalliokoski, Designer Trainee

Katriina Kalliokoski, Designer Trainee

Mikä on ollut parasta Sanomalla työskentelyssä?

Klassinen vastaus, mutta kyllä parasta ovat olleet kollegat ja työyhteisö. On ollut luontevaa oppia ja työskennellä, kun omaa tekemistä on kannustettu aidosti ja siihen on suhtauduttu uteliaisuudella sekä tietynlaisella inhimillisyydellä.

Mikä työssä Sanomalla tai mediatalossa on yllättänyt? 

Media on yleisesti monitahoinen, usein aika henkilökohtainen ja tunteellinenkin asia. Ainakin omalla kohdalla tämä pätee, ja se oli yksi syy miksi tästä ohjelmasta innostuinkin. Mediatuotteita työstäessä tätä on päässyt tarkastelemaan laajemmasta perspektiivistä: uutismedia on aihepiirinä kuluttajille tärkeä ja herkkä, ja asiakaskeskeinen työ alalla on vaatinut samanhenkistä tarkkuutta kuin mitä odotetaan varsinaiselta uutistuotannoltakin. Tuntuu, että tästä ei voi muistuttaa itseään liikaa arjen työssä, vaikka tavallaan se onkin selvää.

Miten osaamisesi on kehittynyt traineeohjelman aikana? Mistä olet eniten ylpeä?

Yksi henkilökohtainen tavoitteeni ohjelmalle on ollut designerin minäkuvani vahvistaminen työympäristössä. Tässä kohtaa voin tyytyväisenä todeta, että pystyvyyden tunteeni on lujittunut täällä nopeasti ihan arkisen tekemisen myötä. Ohjelma on toki kehittänyt varsinaista design-osaamistakin Figma-tekniikoista tutkimustaitoihin. Itse olen kuitenkin ylpeä ennen kaikkea siitä, että olen voinut yhä itsevarmemmin ja omatoimisemmin osoittaa osaamistani sellaisissakin tilanteissa, joissa olen itseäni rutkasti kokeneempien designereiden ympäröimä.

Kenelle suosittelisit Sanoma Media Trainee -ohjelmaa? 

Suosittelisin trainee-ohjelmaa orastavalle ammattilaiselle, jota voisi motivoida median monisyinen ja jatkuvasti kehittyvä luonne ja joka on kiinnostumaan osallistumaan aktiivisesti trainee-etuliitteestä huolimatta: ainakin itse olen saanut täällä työskentelystä eniten irti silloin, kun olen uskaltanut tuoda omia ajatuksiani esiin. Ohjelmaan hakijaa kannustan syventymään perinpohjaisesti siihen, mikä media-alassa voisi juuri itseä innostaa.

Kannustus kysymysten esittämiseen ja nopeatempoinen oppimisympäristö ovat olleet minulle todella arvokkaita.
Moldir Koishybayeva, Data Engineer Trainee

Moldir Koishybayeva – Data Engineer Trainee

Mikä on ollut parasta Sanomalla työskentelyssä?

Mielestäni arvokkainta täällä työskentelyssä on ollut kannustava tiimi. Kannustus kysymysten esittämiseen ja nopeatempoinen oppimisympäristö ovat olleet minulle todella arvokkaita.

Mikä työssä Sanomalla tai mediatalossa on yllättänyt? 

Aku Ankan toimituksessa huomasin, kuinka media voi luoda siteen ihmisten välille, joilla on samanlaisia lapsuusmuistoja. Aiemmin en ollut kiinnittänyt huomiota siihen, miten jonkin medialähteen katsominen, lukeminen ja kuunteleminen voi luoda samanlaisia muistoja. Koska olen ulkomaalainen, en lukenut juuri näitä sarjakuvia lapsena. Minuun teki vaikutuksen innostus ja nostalgia, joka näkyi muiden harjoittelijoiden silmissä vieraillesamme Ankkalinnassa.

Miten osaamisesi on kehittynyt trainee-ohjelman aikana? Mistä olet eniten ylpeä?

Olen saanut taitoja ja kokemusta tiedonsiirtoon liittyvistä tehtävistä. Olen myös ymmärtänyt tietojen validoinnin ja tietojen laadun eli valmiin työn laadun tärkeyden.

Kenelle suosittelisit Sanoma Media Trainee -ohjelmaa? 

Suosittelisin tätä ohjelmaa jollekin, joka mielellään työskentelisi tiimissä vanhempien Data Engineerien ja tiiminvetäjien kanssa, eli jollekin, joka haluaa saada ja omaksua tietoa kuin sieni!

Tommi Pakarinen, Developer Trainee

Mikä on ollut parasta Sanomalla työskentelyssä?

Ehdottomasti se, että Sanomalla on hyvin monipuolista tekemistä. Jokaisella tiimillä on allaan monta eri projektia, jotka ovat hyvin erilaisia. Olen tykännyt työtehtävistäni ja nauttinut ohjelmoinnista Sanomalla paljon. Tiimityöläiset ovat myös erittäin ystävällisiä, ja koen että on paljon ihmisiä joilta kysyä tukea jos jää jumiin.

Mikä työssä Sanomalla tai mediatalossa on yllättänyt? 

Yllätyin siitä, kuinka suuri Sanoman tekninen puoli on. Olen työskennellyt vain pienimmissä firmoissa joissa tech arkkitehtuuri on hyvin simppeli, joten sain nähdä Sanomalla ensimmäistä kertaa, miten satoja eri projekteja voidaan ylläpitää ja kehittää viisaasti.

Miten osaamisesi on kehittynyt trainee-ohjelman aikana? Mistä olet eniten ylpeä?

Osaamiseni pilvityökalujen kanssa on kehittynyt hyvin paljon. Olen saanut kehittää pilvipuolen ominaisuuksia ja oppinut hyödyllisiä taitoja sen myötä. Lähiaikoina olin ylpeä siitä, että muutin shopping API:n endpointit käyttämään token authorizer lambdaa, jotta se olisi enemmän tietoturvallisempi.

Kenelle suosittelisit Sanoma Media Trainee -ohjelmaa? 

Suosittelen Sanoma Media Trainee -ohjelmaa kaikille jotka haluavat kehittää taitojaan omalla aluellaan. Erityisesti Sanoman teknisellä puollella on käytössä uusimpia teknologioita ja pilvipalveluita, joista tulee olemaan erittäin paljon hyötyä tulevaisuudessa.

Lähiaikoina olin ylpeä siitä, että muutin shopping API:n endpointit käyttämään token authorizer lambdaa.
Tommi Pakarinen, Developer Trainee

Kouluarvosanaksi: ysi puol

Kouluarvosanalla mitattuna ohjelma on selvästi onnistunut: Moldirin, Katriinan ja Tommin antamista arvioista ohjelma saa numeroksi 9,5/10. He kertovat arvostavansa erityisesti ohjelman tasapainoa oppimisen ja työnteon välillä, traineeporukalle järjestettyjä koulutuksia ja aktiviteetteja sekä yleisesti kannustavaa ilmapiiriä. Ohjelmasta on myös kerätty palautetta sen aikana, ja toivottuja muutoksia on tehty nopeallakin aikataululla. 

Vuoden 2025 Sanoma Media Trainee -ohjelma on jo suunnitteilla, lisätiedot ja hakuajat julkaistaan loppuvuoden aikana.