Fonecta-konserni ostaa Sanoma Media Finlandilta Valopilkku Oy:n ja sen koko osakekannan. Yrityskaupan myötä Valopilkku tulee osaksi Fonectan taksipalveluita 02 Taksin rinnalle, mikä vahvistaa suomalaisia taksipalveluita kilpaillussa taksimarkkinassa.

Valopilkku on yksi Suomen tunnetuimmista taksintilaussovelluksista, ja sillä on käyttäjiä kaikkialla Suomessa. Valopilkulla on yhteistyökumppaneinaan paikallisia taksin välitysyhtiöitä, autoilijoita sekä kuljettajia.

Valopilkku on ollut Sanoman omistuksessa vuoden 2023 alusta lähtien. ”Sanoma on tehnyt hienoa työtä Valopilkun markkinoinnissa, brändin kehittämisessä ja teknisten ominaisuuksien parantamisessa. Tämä tarjoaa meille loistavan pohjan, josta jatkamme Valopilkun aktiivista kehittämistä ja markkinointia”, toteaa 02 Taksin toimitusjohtaja Petteri Niemi.

”Fonectan asiantuntemus taksipalveluiden kehittämisestä ja kasvattamisesta tukee Valopilkun seuraavaa kasvuvaihetta. Olemme myös tyytyväisiä, että Valopilkku jatkaa markkinointiyhteistyötä Sanoman kanssa myös tulevaisuudessa”, kertoo Sanoma Media Finlandin kasvuyhtiötoiminnasta vastaava Pyry Lehtonen.

Yrityskaupan myötä Valopilkku tulee osaksi Fonecta-konsernin taksipalveluiden tarjoamaa yhdessä 02 Taksin kanssa. 02 Taksi on valtakunnallinen taksien tilaus- ja vertailupalvelu, jonka kautta voi tilata taksin joko sovelluksella tai puhelimitse. Kummankin tilauspalvelun toiminta jatkuu erillisinä brändeinään.

”Yrityskaupan jälkeen taksiverkostomme kattaa kaikki suomalaiset, ja meillä on yli puoli miljoonaa asiakasta, jotka käyttävät palveluitamme. Pystymme siten tarjoamaan taksiyhtiökumppaneillemme entistä parempia mahdollisuuksia kasvuun - sekä loppuasiakkaillemme aiempaa kattavampia palveluita. Meille on tärkeää vahvistaa kotimaisten taksipalveluiden asemaa koko ajan kiristyvässä markkinatilanteessa sekä palauttaa luottamus suomalaiseen taksiin”, kertoo Niemi.

Lisätietoja:

Petteri Niemi
Toimitusjohtaja
02 Taksi Oy
Puh. 044 222 4222
Email: petteri.niemi@02taksi.fi