Ilta-Sanomat jatkaa Suomen suurimpana uutismediana, alueellisilla medioilla on vahva asema markkina-alueillaan ja aikakausmedioissa lukijamäärien kasvua myös printissä.

Kansallisen mediatutkimuksen (KMT 2023) tuoreet tulokset kertovat, että sanoma- ja aikakausmedian tavoittavuus jatkuu edelleen erinomaisena. 67 % suomalaisista tilaa talouteensa maksullista kotimaista sanoma- tai aikakauslehteä.

Sanoman uutismediat tavoittavat joka päivä 70 % yli 15-vuotiaista suomalaisista ja viikoittain jopa 86 %. Sanoman aikakausmedian painetun lehden ja digin kokonaistavoittavuus on 53 %. Yhdessä Sanoman uutis- ja aikakausmedia tavoittaa 91 % suomalaisista.

Suomen suurin uutismedia

Ilta-Sanomat jatkaa Suomen suurimpana uutismediana. Viikkotasolla Ilta-Sanomat tavoittaa painettuna tai digitaalisena 3,01 miljoonaa eri kuluttajaa, kun Iltalehden vastaava luku on 2,94 miljoonaa. Ilta-Sanomien painetulla lehdellä (sisältää näköislehden) on 272 000 lukijaa, mikä on yli 50 000 lukijaa enemmän kuin Iltalehdellä.

”Nämä luvut ovat osoitus siitä, että olemme onnistuneet perustehtävässämme hyvin eli tarjoamaan lukijoille huippukiinnostavaa sisältöä niin uutisnälkään kuin muihinkin tarpeisiin. Ilta-Sanomista halutaan lukea, mitä tärkeää ja kiinnostavaa on tapahtunut, mutta lukijat kaipaavat myös rentouttavaa ja inspiroivaa sisältöä. Monipuoliset aihepiirimme ovat menestyksen avain, meiltä luetaan hurjasti niin uutisia, viihdettä, urheilua kuin lifestylen sisältöjä”, Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja Johanna Lahti sanoo.

Helsingin Sanomat tavoittaa digitaalisena ja printissä viikossa 2,19 miljoonaa yli 15-vuotiasta kuluttajaa. Painetun lehden ja näköislehden uusi lukijamäärä on 658 900.

Markkina-alueidensa tavoittavimmat

Aamulehti ja Satakunnan Kansa ovat edelleen omien alueidensa tavoittavimmat mediat. Aamulehti tavoittaa viikoittain painettuna tai digitaalisena 71 % Tampereen markkina-alueen kuluttajista ja Satakunnan Kansa 87 % Porin markkina-alueen kuluttajista. Satakunnan Kansa ja Itä-Savo jakavat ykköspaikan tavoittavimpina maakuntalehtinä omilla markkina-alueillaan.

Satakunnan Kansan vastaavan päätoimittajan Tomi Lähdeniemen mukaan poikkeukselliset numerot kertovat oppimisesta ja onnistumisesta.

”Me olemme oppineet koko ajan paremmin, mitä satakuntalaiset lukijat haluavat omalta lehdeltään. Oppimista auttaa lukijoiden kuunteleminen ja yhä tarkempi analytiikka. Oppi näkyy esimerkiksi siinä, että paikallisuus on toimituksen kirkkain johtotähti. Olemme jo pitkään keskittyneet omaan maakuntaan. Sitä lukijat meiltä haluavat. Keskittyminen oman alueen uutisointiin on mahdollista laajan Sanoma-verkoston ansiosta, joka tarjoaa valtakunnallisen ja kansainvälisen sisällön”, Lähdeniemi sanoo.  

Sanoman omistukseen syksyllä 2023 siirtynyt Länsi-Suomi tavoittaa Rauman markkina-alueen kuluttajista viikoittain 68 %. Sanoman paikallislehdet (printti 1 numero + digi viikko) tavoittavat 223 900 eri lukijaa.

Me Naiset aikakausmedioidemme tavoittavin

Sanoman aikakausmediat tavoittavat yhteensä 2,3 miljoonaa kuluttajaa (printti 1 numero + digi viikko). Aikakausmedioistamme kokonaistavoittavuudeltaan suurimpana jatkaa Me Naiset, jonka printti 1 numero + digi viikko tavoittavuus on 1,15 miljoonaa.

”Olemme erittäin ylpeitä siitä, kuinka teemme monessa kanavassa lukijoille merkityksellistä aikakausmediasisältöä, jonka pariin he palaavat viikosta ja päivästä toiseen. Tarjoamme uutismediaa lukeville iloa, rentoutusta, yllätyksiä ja uusia näkökulmia - ja sille selvästi on kysyntää”, sanoo Me Naisten päätoimittaja Katja Sipilä.

Sanoman aikakausmedioista seitsemän kasvatti painetun lehden lukijamääränsä edelliseen KMT-dataan verrattuna: ET Terveys, Gloria, Glorian Koti, Glorian ruoka & viini, Matka, Suuri Käsityö ja Tiede. HS Kuukausiliite jatkaa suurimpana painettuna aikakauslehtenä tavoittaen 895 700 lukijaa (painettu + näköislehti). Aikakausmediassa erityisesti ruokaan ja harrastuksiin liittyvät sisällöt kiinnostavat. Esimerkiksi Glorian ruoka & viini kasvatti lukijamääräänsä jo kolmatta vuotta peräkkäin.

Lukijamääriltään suurimpien painettujen aikakauslehtien joukossa ovat Sanoman aikakauslehdistä Aku Ankka (lukijoita 288 400*), Kodin Kuvalehti (lukijoita 261 400), ET-lehti (lukijoita 258 800), Tiede (lukijoita 262 100), Hyvä terveys (208 300) ja Suuri Käsityö (204 400).

Tavoittavuus tarjoaa vaikuttavuutta

Laaja uutis- ja aikakausmedian tavoittavuus tarjoaa vaikuttavuutta myös mainostajien kampanjoille.

"Sanoman uutismediat tavoittavat tänä päivänä suuremmat yleisöt kuin koskaan aikaisemmin – yhä useammassa kanavassa ja formaatissa sekä yhä useammin. Suomalaisten mielestä luotettavin media tarjoaa laadukkaan ympäristön brändeille ja vaikuttavuutta mainonnalle", sanoo Sanoman uutismedian kaupallisista ratkaisuista vastaava Pietari Korhonen.

Lue myös

IS: Ilta-Sanomat jatkaa Suomen suurimpana uutismediana – mutta mitä kummaa tapahtui 4.5.1999?

HS: Helsingin Sanomat tavoittaa viikossa jo lähes 2,2 miljoonaa suomalaista

AL: Aamulehti tavoittaa viikossa lähes 700 000 lukijaa – suomalaiset ovat nyt digitaalisen uutismedian suurkuluttajia

SK: Satakunnan Kansan tavoittavuus on Suomen paras

 

Kansallinen mediatutkimus (KMT) perustuu kyselytutkimukseen ja sen kohderyhmänä ovat yli 15-vuotiaat suomalaiset, joiden äidinkieli on suomi tai ruotsi, Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Vuodessa vastaajia on noin 23 000. Tiedonkeruu tapahtuu ympäri vuoden ja tulokset raportoidaan kerran vuodessa syksyllä. FIAM-mittauksessa mukana olevien lehtien digitaalisen lukemisen ja kokonaistavoittavuuden luvut KMT 2023 -raportoinnissa eivät ole vertailukelpoisia edellisen raportoinnin lukujen kanssa, koska FIAM-mittaus uudistui joulukuussa 2022. 

 

Lisätietoja KMT-tutkimuksesta ja lukijamääristä:  mediaauditfinland.fi

 

*Aku Ankasta KMT-tutkimuksessa ovat mukana vain yli 15-vuotiaat lukijat. Sanoma tekee Kantarin kanssa erillistä Yippee-tutkimusta, josta saadaan myös alle 15-vuotiaiden lukijoiden määrä. Kun nämä lasketaan yhteen KMT:n lukujen kanssa, Aku Ankan lukijamäärä on 533 400 (lähde: KMT 2023 ja Yippee 2021, Kantar TNS Oy).