Kuvassa Piia Elonen on juttukeikalla Riisitunturissa. Lue tammikuussa 2022 julkaistu juttu: Riisitunturille haluavat nyt kaikki. Eikä ihme. Suomen kenties lumoavimpaan tykkylumimaisemaan pääsee helposti päiväretkellä ilman aiempaa retkeilykokemusta. Mutta tykky ei ole ainoa syy lähteä Riisitunturille. Kuva: Jukka Gröndahl / HS

HS:n ympäristötuottaja Piia Elonen antaa ilmastoratkaisujen merkittävyyden arvioimiseksi kaksi lukua (60 ja 50) sekä yhden sanan (gigatonni). Kirjoitus perustuu Sanoma Summitin esitykseen lokakuussa 2022.

Ilmastonmuutosta yritetään torjua monella rintamalla. Omia ilmastoratkaisujaan tarjoavat hallitusten linjapaperit, globaalit jättiyritykset, paikalliset pikkufirmat, ympäristöjärjestöt, teollisuuden etujärjestöt, tiede ja tutkijat ja monenmoiset pilotit, kokeilut, strategiat ja eri organisaatiot urheiluseuroista EU:hun, Martoista YK:hon.

Sekalaisen keinovalikoiman edessä voi iskeä hämmennys ja jopa lamaannus: Onko tämä tärkeää, isoa, ratkaisevaa? Muuttaako tämä tilanteen? Tälläkö päästöt pienenevät tai hiilinielut paisuvat, ja ongelma ratkeaa? Omasta työnkuvasta riippuu, pitääkö tarjotusta ilmastoratkaisusta olla jotakin mieltä vai voiko sen vain antaa lipua jonnekin ajatusten utuun. Omassa työssäni joudun päättämään, onko tarjottu ilmastoratkaisu jutunteon kannalta oleellista vai juolukanvarpu.

Tätä varten pidän päässäni kahta lukua.

Luvut ovat nyt 60 ja 50.

Toinen luvuista on ihmiskunnan ilmastopäästöt ja toinen Suomen ilmastopäästöt hiilidioksidiksi muutettuna. Toki näissä kahdessa mittayksikkö on aivan eri.

Suomen vuosittaiset ilmastopäästöt ovat 50 miljoonaa tonnia ja globaalit ilmastopäästöt ovat 60 gigatonnia eli 60 000 miljoonaa tonnia hiilidioksidiksi muutettuna.

Nämä kaksi lukua erottaa toisistaan kolme nollaa, toisin sanoen globaalit päästöt ovat noin tuhatkertaiset Suomen vuosipäästöihin verrattuna.

Tarvitsen näitä lukuja silloin, kun joku ihminen tai jokin taho ilmoittaa, että tässä meillä on ratkaisu ilmastonmuutokseen. Kun sitten selviää, että kyseisen ilmastoratkaisun vaikutukset päästöihin ovat 10 tonnia hiilidioksidia, näen heti, että tällä ratkaisulla on kuitattu yhden suomalaisen vuoden päästöt. Se ei ratkaise edes Suomen tilannetta, saati globaalia.

Nopeassakin tilanteessa tämän pikamittakaavan avulla pystyy hahmottamaan, että kun vaikutuksista puuttuu sana miljoona, puuttuu ratkaisusta silloin paljon muutakin.

Toki jos ei itse työssään ole jatkuvasti tekemisissä ilmastonmuutoksen kanssa, kahden numeron muistaminen on liikaa vaadittu.

Tähän minulla on tarjota helpotus, oikopolku.

Riittää että muistaa yhden sanan. Se sana on gigatonni.

Todellisten, vaikuttavien ilmastoratkaisujen pitää olla gigatonniluokassa. Yhden gigatonnin ratkaisujakin toki tarvitaan se 60, mutta siinä alkaa kuitenkin mittaluokka olla jo kohdillaan.

Samaa mittakaavaa voi päästöjen lisäksi soveltaa myös hiilidioksidin imemiseen ilmakehästä, oli se sitten ihmisen luomaa teknologiaa tai vaikka luonnon omia hiilinieluja kuten metsiä.

Kun siis löytyy mullistava hiilensitomiskeino, kannattaa ehkä kysyä, laskea tai lasketuttaa, kuinka paljon vaikkapa juuri gigatonnin imeminen hiilidioksidia vie pinta-alaa. Jos lopputulema on, että laitteisto tai metsitettävä ala peittäisi koko maapallon, on helppo todeta, että kyseinen ilmastoratkaisu on käyttökelvoton.

Kaikki tämä gigatonnipuhe ei tarkoita, etteikö pieniä, ihmisen kokoisia ratkaisuja pitäisi huomioida ollenkaan. Totta kai pitää. Ihmiset tarvitsevat jotakin, mihin he voivat itse tarttua. Sellainen antaa toivoa ja toimintakykyä, lievittää ilmastoahdistusta. Samaa pätee yrityksiin. Ei niiden tarvitse vähentää koko maailman päästöjä, vaan itse aiheuttamansa. Mutta silloin keinot kannattaa kehystää ihmisen tai yrityksen kokoisiksi, eikä väittää, että tällä homma menee maaliin. (Paitsi tietysti, jos kaikki maailman ihmiset ja yritykset alkavat toimia samalla tavalla.)

Mihin sitten keskittyä näissä ihmisenkokoisissa teoissa sillä ne eivät liiku gigatonniluokassa? Olisiko se kierrätys jota lisätä, vai kodin öljylämmitys, josta hankkiutua eroon? Tai mikä merkitys on tofulla?

Taas avuksi voi ottaa pari lukua.

Maailman ilmastopäästöissä on kaksi isoa tekijää. Vain kaksi. Ne ovat fossiiliset polttoaineet ja ruuantuotanto.

Jos katsotaan ilmastopäästöjen aiheuttajia, ykkösenä on energian tuotanto ja kulutus, siis kivihiili, öljy, maakaasu, turve ja sen sellaiset. Kun nämä on kaivettu esiin maankuoresta, ne käytetään teollisuusprosesseihin, lämmitykseen, sähköön ja erilaisten kulkuneuvojen liikuttamiseen. Kaikki tämä aiheuttaa noin kolme neljäsosaa prosenttia maailman ilmastopäästöistä. Eli ilmastonmuutos ei mitenkään ratkea, jos näihin ei kajota.

Toinen iso erä on maatalous, josta tulee lähes viidennes ilmastopäästöistä. Päästöjä tulee itse pelloista, eläinten ruuansulatuksesta ja lannasta sekä siitä, että metsiä raivataan pelloiksi. Pelloista valtaosa käytetään eläinten rehun tuottamiseen, ei suinkaan suoraan ihmisravinnon viljelyyn. Tofullakin on siis merkitystä eikä lihansyönnin vähentämisestä puhuta turhaan.

Nuo kaksi tekijää ovat niin isoja, että esimerkiksi kaatopaikkojen ja ylipäätään jätehuollon osuudeksi jää pari prosenttia. Eli kun suomalaiset kertovat ratkaisevansa ilmastonmuutosta kierrättämällä tai vähentämällä ruokahävikkiä, on helppo havaita, että nyt huomio on kiinnitetty ohuena liruvaan puroon, kun todelliset valtavirrat pärskyvät aivan toisaalla.

Tekstin kirjoittaja Piia Elonen on HS:n ympäristötuottaja. Kirjoitus perustuu Elosen Sanoma Summitissa pitämään esitykseen.

Lue lisää Piia Elosen työstä:

HS Ympäristö 1 vuotta – ”myös iloiset uutiset vetävät, joskus jopa paremmin kuin uhkakuvat”

Lue lisää Summitista:

Lean-asiantuntija Topi Hirvonen jakaa vinkkinsä työn kaaoksen hallitsemiseen

Sanoma Summit on tapahtuma, jossa sanomalaiset opettavat toisilleen tärkeinä pitämiään ja itse hyvin tuntemiaan asioita. Tänä vuonna Summit järjestettiin lokakuun lopulla ja yhteensä oppitunteja oli tarjolla kolmekymmentä. Tarjolla oli esimerkiksi data sciencea, tutkivaa journalismia, tunneälyä ja fasilitointia.