Suomessa on testattu Iso-Britanniassa kehitettyä, av-tuotannoille suunnattua Albert-ympäristöjärjestelmää, jonka avulla voidaan laskea ja pienentää tuotannon ympäristövaikutuksia. Kansainvälinen järjestelmä on kotimaisille tuotannoille ilmainen ja nyt se avataan koko toimialan käyttöön. Suomessa järjestelmää hallinnoi av-tuottajien edunvalvontajärjestö Audiovisual Producers Finland – APFI ry. 

Albert-ympäristöjärjestelmän käyttöönotto on osa koko alalle suunnattavaa Kestävän kehityksen strategiaa, jolla kehitetään kotimaisten elokuvien ja televisio-ohjelmien sosiaalista, kulttuurillista, taloudellista ja ekologista vastuullisuutta. Suomessa ei ole aiemmin kerätty kansallista tietoa av-alan ekologisuudesta, joten strategiassa keskitytään ensimmäisenä siihen. Tuotantoyhtiöiden tulee rekisteröityä Albertin käyttäjiksi, jonka myötä tuotannot saavat ilmaiseksi käyttöönsä muun muassa hiilijalanjälkilaskurin ja mahdollisuuden tavoitella ympäristösertifiointia. APFI järjestää alan tekijöille säännöllisesti verkkomuotoisia ympäristökoulutuksia.

”Sanoman vastuullisuusstrategian tavoitteena on minimoida oman toiminnan ilmastovaikutusten lisäksi epäsuoria, esimerkiksi kumppaneiden tuotannoista syntyviä ilmastovaikutuksia. Haluammekin kannustaa kumppaneitamme ja tuotantoja hyödyntämään työkalua ilmastovaikutusten selvittämiseksi, jonka jälkeen vähennystoimet on helpompi suunnitella ja toteuttaa. Media-alan yhteinen tavoite on hiilineutraalius 2035 mennessä ja Albert on erinomainen esimerkki siitä, miten koko toimiala voi tehdä yhteistyötä ilmastokriisin torjumiseksi”, Nelonen Median kotimaisen viihteen päällikkö Mirko Baas sanoo.

Albertin johtajan Carys Taylorin mukaan yhteistyö Suomen ja APFI:n kanssa on tärkeä askel taistelussa ilmastokriisiä vastaan:

”Albert kehitettiin kansainvälinen media-ala mielessä, sillä se mahdollistaa paikallisten hiilipäästöjen määrittämisen ja yhteistyön eri maiden tuotantoyhtiöiden kanssa.”

Iso-Britanniassa Albertia on käytetty vuodesta 2011, ja päästöjen pienentämisen Taylor kiteyttää kolmeen asiaan:

”Avainasemassa ovat kommunikointi, suunnittelu ja tuotannon vastuuhenkilöiden sitouttaminen teemaan.”

Suomessa järjestelmän käyttöä on pilotoitu alkuvuosi 2022 APFI:n johdolla viiden tuotantoyhtiön voimin: Tekele Productions, Fisher King Oy, Endemol Shine Finland ja Warner Bros. International Television Production Finland Oy sekä Yleisradio, joka teki yhteistyötä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa. Endemol Shine Finlandin tuottaman Dance Brothers -sarjan tuottajat Max Malka ja tuotantopäällikkö Nina Erwes pitävät ekologisuutta yhtenä tekemisen peruspilarina.

”Albertin käyttöönotossa on ollut paljon opittavaa, kun rutiineja ja kaikkea dataa ei vielä ole olemassa. Faktat kulutuksesta hahmottuvat järjestelmää käyttäessä, joka taas mahdollistaa paremman reagoinnin kulutukseen”, Malka ja Erwes summaavat kokemustaan pilottivaiheesta.

Suomessa järjestelmän hallinnointi on keskitetty APFI:lle, jossa vastuullisuusasioista vastaa kestävän kehityksen hankepäällikkö Anne Puolanne:

”APFI:n rooli on olla konkreettinen apukäsi tuotannoille, jotka haluavat ottaa uudet työkalut käyttöön. Tuotannot tekevät itse päätökset, mutta me voimme ohjata siinä, mihin on tärkeä keskittyä.”

Puolanteen mukaan pilottivaihe todisti sen, että osin Suomessa ollaan jo hyvinkin vastuullisia, mutta toisaalta otos on hyvin pieni:

”Vasta nyt päästään rakentamaan kokonaiskuvaa alan toiminnasta, jonka jälkeen vasta voidaan päättää millä osa-alueilla toimialan on kriittisintä kehittyä.”

Kestävän kehityksen strategiaa tehdään yhteistyössä osarahoittavien yhteistyökumppaneiden kanssa, jotka ovat av-alan tärkeimmät sidosryhmät.

Lisätietoja Albert -työkalusta:
Anne Puolanne, kestävän kehityksen hankepäällikkö/APFI ry +358 50 387 6380
Tuotantoyhtiöt, jotka haluavat rekisteröityä Albertin käyttäjiksi, voivat ottaa yhteyttä: albert (a) apfi.fi

Audiovisual Producers Finland – APFI ry on kotimaisten elokuva- ja tv-alan sisällöntuottajien yhdistys. Sen tehtävinä ovat suomalaisen audiovisuaalisen sisältötuotantoalan tuottajien edunvalvonta, kansainvälistymisen edistäminen, tekijänoikeuksien kollektiivinen hallinnointi sekä alan tapahtumien ja kilpailujen järjestäminen. Vuonna 2019 APFI rahoitti yhdessä Aalto-yliopiston ja Audiovisuaalisen edistämiskeskus AVEK:n kanssa Suomen av-alan ensimmäistä ”Ekosetti”-ympäristöopasta. Vuonna 2021 APFI on ottanut vetovastuun luoda yhdessä alan tärkeimpien sidosryhmien kanssa kotimaiselle av-alalle Kestävän kehityksen strategian, jolla pyritään luomaan alalle kestävämpää työkulttuuria. Lue lisää: apfi.fi

Albert on av-alan ekologisuuteen keskittyvä organisaatio. Vuonna 2011 perustettu Albert edistää elokuva- ja tv- tuotantojen ympäristövaikutusten vähentämistä sekä ympäristökestävämpien sisältöjen tekemistä. BAFTA:n omistama, teollisuuden tukema organisaatio tarjoaa verkkotyökaluja, koulutusta, tapahtumia ja käytännön opastusta kaikille av-alan ammattilaisille, jotta he voivat tunnistaa ja toimia ekologisemmin kameran edessä ja takana. Lue lisää: wearealbert.org.