Sanoman Uutis- ja featuremedian digikehityksestä ja asiakaskokemuksesta vastaava johtaja Timo Rinne on yksi kolmesta finalistista vuoden digijohtaja -kilpailussa.
Vuoden digijohtaja -titteli on aiemmin jaettu neljästi, samassa tilaisuudessa nimettävää vuoden tietohallintojohtaja -titteliä on jaettu jo 17 vuoden ajan. Palkintoa jakaa Alma Talentin kustantama Tivi.
Rinne on työskennellyt Sanomalla vuodesta 2008 muun muassa Ilta-Sanomien verkkojohtajana, B2B-toimintojen digijohtajana ja Ilta-Sanomien kaupallisena johtajana.
”Sanoma on kulkenut digitaalisuudessa pitkän matkan reilussa vuosikymmenessä – jostain mikä oli uutta ja ehkä jopa hieman pelottavaa on tullut luonteva osa normaalia tekemistämme, osa tulevaisuuttamme. Olemme digitransformaatiossa jo tosi pitkällä, paljon pidemmällä kuin pääosa muista toimialoista ja koko digi on mielestäni ollut pitkään jo ehkä vähän hassu etuliite, sillä kaikki meillä ovat digi-ihmisiä ja Sanomien hieno digitarina on meidän kaikkien saavutus”, Rinne sanoo.
Rinteen lisäksi digijohtajiksi on ehdolla tänä vuonna Matkahuollon toimitusjohtaja Janne Jakola ja Valtiokonttorin tietohallintojohtaja Tomi Poikola. Vuoden CIO-tittelistä kisaavat tällä kertaa Ahlstrom-Munksjön Kristiina Lammila, Oulun kaupungin Tapio Matinmikko ja YIT:n Esa Nykänen. Vuoden CIO ja digijohtajat julkistetaan Tivin CIO 2021 -virtuaalitapahtumassa 5. lokakuuta.