”Meidän tulevaisuuden kasvumme lepää nuorten varassa – puhutaan sitten johtajuudesta tai brändiemme asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisestä ja täyttämisestä. Työskentely partion nuorten johtajien kanssa tarjoaa hyviä mahdollisuuksia kehitystarpeidemme tunnistamiselle”, Sanoman portfoliokehitys- ja markkinointijohtaja Heidi Björklöf sanoo.

HS Visio on mukana partiolaisten järjestämässä Johtajatulet-metsäseminaarissa tulevana viikonloppuna 27.–29.8. Evolla. 

Tapahtuma kokoaa yhteen eri alojen asiantuntijoita ja huippupuhujia jakamaan osaamistaan ja keskustelemaan eri aiheista. HS Visiolla on Johtajatulilla oma lava, jonka tapahtumia juontavat toimittajat Elina Lappalainen ja Veera Luoma-aho. He ovat myös itse partiolaisia ja aikovat viettää metsämajoituksessa koko Johtajatulet-viikonlopun. 

”Partio on ollut johtajuusajattelussaan usein työelämää edellä. Esimerkiksi itsenäiset tiimit ja vertaisjohtajuus olivat arkea partiossa kauan ennen kuin niistä tuli muodikkaita. Nuoret taas vaativat johtajuudelta nykyään vahvoja arvoja. Sitäkin keskustelua partiossa on käyty jo pitkään. Siksi on kiinnostava kuulla, mistä partiossa puhutaan nyt”, Luoma-aho sanoo.

”Metsän keskellä järjestettävä johtajuusseminaari on tunnelmaltaan poikkeuksellinen. Se riisuu titteleistä ja pönötyksestä. Olin paikalla viimeksi pari vuotta sitten, enkä ihmettele miksi tapahtumasta on tullut ilmiö, johon yritykset haluavat tuoda työntekijöitään”, Lappalainen sanoo.HS Visio -lavan tapahtumia voi seurata suorana lähetyksenä lauantaina 28.8. kello 11 alkaen osoitteessa HS.fi/visio

Luvassa on inspiroivia puheenvuoroja, joita tarjoavat muun muassa toimittaja ja ratkaisukeskeinen valmentaja Anna Perho, Framery-kasvuyhtiön perustaja Samu Hällfors, Vincitin perustaja Mikko Kuitunen sekä filosofi ja tietokirjailija Frank Martela. Helsingin Sanomat lähettää lavan ohjelman suorana videolähetyksenä HS:n sovelluksessa ja osoitteessa HS.fi/visio.

Perhon puheenvuorossa esimerkiksi pohditaan, miten välttyä elämättömältä elämältä. Miten kasvattaa uskallustaan ja tutustua paremmin itseensä? Puhe antaa osallistujille käytännön työkaluja oman näköisen elämän toteuttamiseen. Hällfors puolestaan purkaa myyttiä kriisijohtamisen vaikeudesta. Hänen mukaansa juuri hyvän sään aikaan johtaminen on monimutkaisempaa. Sen hän näki itse, kun korona iski Frameryyn lujaa.

HS on mukana kehittämässä arvopohjaista johtajuutta

HS Visio on Partion Johtajatulet-tapahtuman päämediakumppani. Yhteistyön tavoitteena on tukea arvopohjaisen johtajuuden kehittämistä ja näkymistä yhteiskunnassa. Yhteistyö kattaa HS Vision pääyhteistyökumppanuuden elokuun lopussa metsässä partiolaisten järjestämässä Johtajatulet-tapahtumassa sekä Helsingin Sanomien kurssikumppanuuden Value Based Leadership -koulutuksessa.

”Meidän tulevaisuuden kasvumme lepää nuorten varassa – puhutaan sitten johtajuudesta tai brändiemme asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisestä ja täyttämisestä. Työskentely partion nuorten johtajien kanssa tarjoaa hyviä mahdollisuuksia kehitystarpeidemme tunnistamiselle”​, Sanoman portfoliokehitys- ja markkinointijohtaja Heidi Björklöf sanoo.