”Hankkeen taustalla on pyrkimyksemme tehdä vaikeista asioista ymmärrettävämpiä. Ilmastonmuutoksen mittakaava ja aikajänne tekevät siitä luontaisesti hyvin vaikeasti hahmotettavan. Koronapandemia osoitti, että äkillisiin muutoksiin on huomattavasti helpompi reagoida kuin ilmastonmuutoksen kaltaisiin vuosikymmenien yli ulottuviin ilmiöihin. On etsittävä erilaisia keinoja havainnollistaa sen vaikutusta”, toteaa Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi.

Viime keväänä maailman pysähtyessä hiilidioksidipäästöjen määrät tippuivat rajusti. Kuitenkin jo kesäkuussa päästöjen raportoitiin ohittaneen edellisvuoden tason.1 Silti oli mahdollista nähdä, että rajuilla toimenpiteillä on mahdollista saada aikaan suuriakin muutoksia nopeasti. Ihmiselle on kuitenkin vaikeaa tarttua ilmastonmuutoksen kaltaisiin kauaskantoisiin uhkiin viime kevään kaltaisella intensiteetillä.² Havainnollistaakseen ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia Helsingin Sanomat julkaisee muunneltavan fontin. Se pohjautuu Jäämeren jääpeitteestä kerättyyn dataan. Fontti näyttää, kuinka jääpeitteen ennustetaan pienenevän ilmastonmuutoksen takia.

Ilmastofontti kehitettiin konkretisoimaan ilmastonmuutoksen vauhtia ja sen hidastamiseen tähtäävien toimenpiteiden kiireellisyyttä. Ilmastonmuutoksen mittarina käytetään Jäämeren jääpeitettä, joka reagoi herkästi ilmaston lämpötilan muutoksiin. Fontin leikkaus vaihtelee Yhdysvaltain kansallisen lumi- ja jäätietokeskuksen vuosien 1979–2019 datan mukaan ja jatkuu kansainvälisen ilmastopaneelin, IPCC:n ennusteen³ mukaan aina vuoteen 2050 saakka.

”Hankkeen taustalla on pyrkimyksemme tehdä vaikeista asioista ymmärrettävämpiä. Ilmastonmuutoksen mittakaava ja aikajänne tekevät siitä luontaisesti hyvin vaikeasti hahmotettavan. Koronapandemia osoitti, että äkillisiin muutoksiin on huomattavasti helpompi reagoida kuin ilmastonmuutoksen kaltaisiin vuosikymmenien yli ulottuviin ilmiöihin. On etsittävä erilaisia keinoja havainnollistaa sen vaikutusta”, toteaa Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi.

”Nykyinen pandemiatilanne vie ymmärrettävästi paljon mediatilaa, mutta emme voi sen turvin sivuuttaa ilmastotoimien tärkeyttä. Siksi halusimme juuri nyt nostaa aiheen esille.”

Skaalautuvalla OpenType-tekniikalla toteutetun fontin lihavin leikkaus kuvastaa Jäämeren jääpeitteen kokoa vuonna 1979, jolloin NASA aloitti sen satelliittimittaukset. Fontin ohuin leikkaus edustaa puolestaan IPCC:n ennustetta, jonka mukaan jääpeite olisi vuoteen 2050 mennessä kutistunut vain 30 prosenttiin vuoden 1979 laajuudesta.

Näemme fontin uudenlaisena journalistisen tarinallistamisen muotona, joka tukee viimeaikaisia investointejamme datalähtöiseen journalismiin. Fonttia ei ole kuitenkaan tarkoitettu käytettäväksi vain Helsingin Sanomissa, ja siksi kuka vain voi ladata sen ilmaiseksi. Toiveemme on, että tämä rohkaisee muita toimijoita ottamaan fontin käyttöönsä”, kertoo Helsingin Sanomien Art Director Tuomas Jääskeläinen.

Fontti on avoimesti ja ilmaiseksi ladattavissa kaikkien käyttöön täällä. Sen yhteydessä Helsingin Sanomat julkaisee myös kokoelman ilmastonmuutosta käsitteleviä uutisartikkeleita vuosilta 1979–2020. Kokoelma kuvaa, miten suhtautumisemme ilmastonmuutoksen on kehittynyt vuosien aikana suhteessa sen etenemiseen ja heikkenevään jäätilanteeseen.

Ilmastonmuutos on ollut Helsingin Sanomille merkittävä aihe jo vuosia. Vuonna 2019 lehti nimitti ilmastokirjeenvaihtajan raportoimaan ilmaston kehityksestä ja tulevaisuudesta. Samana vuonna se myös lahjoitti kansanedustajille ja kansainvälisille päättäjille erikoisvalmisteiset kynät muistuttamaan ilmastopäätösten kiireellisyydestä.

Lue lisää fontista osoitteesta www.TypeToAct.com/fi.

Lataa lehdistömateriaalit täältä.

Ilmastonmuutos uutisissa 1979–2020 -kokoelma osoitteessa www.hs.fi/ilmastofontti.

Katso video ilmastofontista.

¹ BBC:n artikkeli: UN report: Covid crisis does little to slow climate change

² BBC:n artikkeli: How brain biases prevent climate action

³ IPCC:n raportti: Special Report on the Ocean and Cryosphere in a Changing Climate

Lisätietoja:

Tuomas JääskeläinenArt Director, Helsingin Sanomat

tuomas.jaaskelainen@hs.fi

Puhelinnumero 050 414 4340

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.