Millaista on kirjoittaa henkilöjuttu ihmisestä, jota toimittaja itse arvostaa tai jopa diggaa? ET-lehden toimittaja Heimo Hatakka kertoo, miten syntyi juttu 60 vuotta täyttävästä Edu Kettusesta.
Jutun kirjoittaja Heimo Hatakka on sanoittaja ja ET-lehden toimittaja.
Sain tehtäväkseni kirjoittaa henkilöjutun ET-lehteen 60 vuotta täyttävästä Edu Kettusesta. Tehtävä oli samaan aikaan mieluinen ja hankala.
Toimittajan hedelmällisin lähtökohta on tulla tilanteisiin ilman ennakko-oletuksia, ja diggaaminen on ennakko-oletus pahimmasta päästä. Siihen sisältyy musiikin tapauksessa kuvitelma, että mies tai nainen laulujen takana on yhtä mielenkiintoinen kuin laulunsakin.
Kun luovuin musiikkitoimittajan urasta parikymmentä vuotta sitten, yksi syy oli saada työ ja rakas harrastus eli sanoitusten tekeminen kauemmas toisistaan. Nyt olin kuitenkin taas tilanteessa, jossa jouduin haastattelemaan henkilöä, jota pidän yhtenä Suomen parhaista sanoittajista.
Lisähaastetta tilanteeseen toi se, että minun piti löytää yleisaikakauslehden juttuun laajempi näkökulma kuin Edun tekemä musiikki, joka olisi luonnollisin meitä yhdistävä keskustelunaihe.
Käynnistin juttuhankkeen lukemalla ja kuuntelemalla haastattelut, jotka löysin Edusta vuosien saatossa. Yksi helmi oli ”Edun vene” -tv-dokumentti lähes 30 vuoden takaa. Se löytyi Youtuben kätköistä – vahva suositus!
Taustatyön jälkeen päätin, että juttu voisi keskittyä Edun elämän käännekohtiin: lapsuuteen ja vanhempien avioeroon, Broadcastin nousuun kellarista kuuluisuuteen, Lentäjän poikaan ja lentävään lähtöön soolouralle, yhdeksän vuoden veneprojektiin rakennusvaiheesta noloon paluuseen Etelä-Ranskasta, vapaaehtoiseen erakoitumiseen ja paluuseen esiintymislavoille. Lopuksi juttu leikkaisi nykyhetkeen.
Koronatilanteen takia teimme haastattelun puhelimessa. Puolessatoista tunnissa selvisi, että haastateltava on laulujensa oloinen – skarppi, salahauska, syvällinen ja pidättyvä. Tai mikäli ei ole, hän esittää roolin Edu Kettusena täydellisesti ja pitää Erkka Kettusen visusti omana tietonaan.
Hyvä niin, sillä juuri se on taiteilijan tehtävä. Hän antaa meille teoksia, joissa voimme tuntea kohtaavamme hänet, vaikka todellisuudessa kohtaamme itsemme. Tämän itsetutkiskelun näkökulmasta on paljon parempi, jos taiteilija ei työnnä todellista itseään liian hanakasti taiteen ja kuulijan väliin. Edu ymmärtää tämän; hänen äärimmäinen tavallisuutensa ja lakonisuutensa on kiehtova mysteeri ja synnyttää jotain, jota tekee mieli kutsua taiteeksi.
Itse hän muotoilee asian edumaisesti: ”Mulle riittää same shit, different day eli uusi päivä samaa potaskaa. Voihan sitä kutsua juhlallisesti syvemmälle menemiseksi, mutta en tiedä, pääsenkö koskaan syvemmälle.”
Tuo sitaatti sopii myös kirjoittajan huoneentauluksi. Syvemmälle voi yrittää, mutta onnistumisesta ei ole takeita. Tärkeintä on yrittää.Edu on kannustava esimerkki, sillä hän on tottavie myös onnistunut. Kuunnelkaapa tähän loppuun Autioilla rannoilla -biisi viiden vuoden takaa. Onhan se aika täydellinen biisi ja sanoitus. Siinä aistii saman läsnäolon ja lempeän kohti katsomisen kuin Katri Lehtolan juttuun ottamissa valokuvissa.
Tähtipölyn karistaja ilmestyi ET-lehden numerossa 4/2021.