”Aku Ankka -sarjakuvat eri murteilla ovat aina olleet valtavan suosittuja. Nyt tarjoamme kaikille oivan tilaisuuden saada omaa murrettaan Aku Ankkaan”, Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä sanoo.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta ihka ensimmäisen Aku Ankka -lehden ilmestymisestä. Juhlaa vietetään Akkarissa koko vuoden ajan.
Ensimmäisenä käynnistyy murrematkakilpailu, johon voivat osallistua kaikki Suomen sukkelat sanailijat. Kisassa käännetään vuoden ensimmäisessä lehdessä julkaistu Carl Barksin sarjakuvasivu omalle puhekielelle, on se sitten paikkakunnan murretta tai slangia.
”Aku Ankka -sarjakuvat eri murteilla ovat aina olleet valtavan suosittuja. Nyt tarjoamme kaikille oivan tilaisuuden saada omaa murrettaan Aku Ankkaan”, Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä sanoo.
Kilpailu järjestetään yhteistyössä Helsingin yliopiston suomen kielen tutkijoiden kanssa. Toimitus valitsee murresarjojen tekijät tasaisesti ympäri Suomen ja sopii erikseen yksisivuisesta sarjasta, joka käännetään ja julkaistaan Aku Ankassa vuoden 2021 aikana. Tekstinäytteet arkistoidaan pysyvästi Kielipankkiin (www.kielipankki.fi/organisaatio) myöhempää tutkimus-, opetus- ja opiskelukäyttöä varten. Tarkemmat osallistumisohjeet ja käännettävä sarja löytyvät osoitteesta www.akuankka.fi.
”Kilpailuaineisto avaa näköaloja siihen, millaisena Aku Ankan eri-ikäiset lukijat kuulevat oman ympäristönsä kielen, ja tarjoaa täyteläisen kuvan suomen kielen ja sen käyttäjien moninaisuudesta Aku Ankan 70-vuotista taivalta juhlivassa Suomessa”, toteaa professori Jyrki Kalliokoski Helsingin yliopistosta.
Koko vuoden on käynnissä Ankkatietäjä 2021 -visa, jonka pääpalkintona on huikeat 5 000 euroa. Kaikki kisan kysymykset koskevat vuoden aikana ilmestyviä Aku Ankkoja. Lisäksi toimitus aloittaa sarjiskoulun Akkarissa 3/2021. Tarkoituksena on, että kurssin jälkeen avattavan kilpailun parhaat sarjat julkaistaan Aku Ankan välissä ikiomana juhlaliitteenään.
”Olemme koko vuodeksi olemme löytäneet kosolti oivallista sarjakuvaa, jotka tekevät jokaisesta luppohetkestä nojatuolimatkan Ankkalinnaan. Ankkalinnalaisten ystäviemme parissa ei koskaan ole tylsää ja nauru on takuulla herkässä”, Hyyppä sanoo.
Kaikkien aikojen ensimmäinen Aku Ankka ilmestyi 5. päivä joulukuuta 1951. Aluksi lehti ilmestyi kerran kuukaudessa, sitten kaksi kertaa kuukaudessa ja nykyään viikoittain.
Poimintoja vuoden 2021 sarjisherkuista:
AA 6/2021 Suuri musiikkinumero
AA 9/2021 Uusi naishahmo Ankkalinnaan -kisan voittajasarja
AA 25/2021 Jalkapallon EM-kisat ja Teemu Pukin käsikirjoittama futissarja
AA 29/2021 Kulta-Into Pii Roopen riesana jo 65 vuotta
AA 33/2021 Lehti ilman aikuisia
AA 37/2021 Milla Magia 60 vuotta
AA 47/2021 Kari Korhosen Roopen päiväkirjat -sarja jatkuu lapsuuden vuosilla Skotlannissa
AA 49/2021 Ankallispäivän erikoisnumero
Lisätiedot: Viestintäpäällikkö Jenni Rinkinen, jenni.rinkinen@sanoma.com, p. 040 511 3109