Poikkeuksellisina aikoina kaivataan poikkeuksellisia tekoja. Koronakriisi yhdisti nopeasti markkinointiväen. Haaste on yhteinen, ja yhä useamman yrityksen agendalla on aikaisempien kasvustrategioiden sijaan pohdinta selviytymistä kriisin ajan. Tässä markkinointiviestinnällä on tärkeä rooli. Se pitää talouden pyörät pyörimässä. Sanoma ja alan järjestöt Sanomalehtien liitto, IAB, Grafia, Radiomedia, MARK, Marketing Finland, MTL ja Screenforce kannustavat kaikkia suomalaisia markkinoinnin tekijöitä puhaltamaan yhteen hiileen kotimaisen markkinoinnin kannustuskampanjassa.
"Aikaisemmista taantumista on opittu, että silloin markkinaosuuksia voi saada alhaisemmilla panostuksilla. Niin todennäköisesti myös nyt. Nyt ei kannata hyytyä, vaikka huolellinen pitääkin olla. Ne yritykset ja brändit, jotka osaavat markkinoida tässä hetkessä oikein, pärjäävät poikkeuksellisen ajan yli ja menestyvät tämän jälkeenkin. Sävyltään harkittu mainonta nyt vahvistaa yrityksen brändiä ja jättää pitkäksi aikaa myönteisen muistijäljen. Enkä voi näissä talkoissa, joissa pyritään kaikki yhdessä pitämään huolta kotimaisesta yritystoiminnasta, olla liputtamatta myös kaikkien kotimaisten mediayhtiöiden puolesta”, sanoo Sanoman B2B-organisaation johtaja Tuomas Airisto.
Kampanja näkyy laajasti Sanoman eri medioissa lähiviikkoina. Lisäksi media.sanoma.fi-sivustolta löytyy paljon vinkkejä poikkeusajan markkinointiin eri asiantuntijoilta.
”Koko mainosala käy nyt tatamissa ja ottaa mustelmia. Sitkeimmät, nopeimmin nahkansa luovat nousevat ensin. Sama pätee asiakkaisiimme. Vanhat opit eivät auta ja vuosikellon voi romuttaa. Markkinointitoimistojen tehtävä on kannustaa brändejä reagoimaan tilanteeseen ja ottamaan vastuuta. Hiljaisuus ei sitä ole. Nyt pitää sisuuntua ja toimia”, toteaa kampanjan suunnitellut Folkin Tommi Laiho.
Tutustu kampanjaan täällä: https://media.sanoma.fi/lupaus