Radio Aalto on tänäkin vuonna joulun koti ja kanavalla soi ainoastaan joulumusiikki tapaninpäivään saakka. Marraskuussa kuulijat saivat äänestää, millä biisillä Radio Aallon joulu tänä vuonna starttaa ja eniten ääniä kahmi Wham!-yhtyeen Last Christmas.
”Kummallinen vuosi vaatii vastapainoksi pientä hulluttelua, joten päätimme laittaa kakkosvaihteen päälle ja viettää kuulijoiden iloksi radiossa Whamathonia”, Radio Aallon ohjelmapäällikkö Paula Niska sanoo.
Whamathonia vietetään Radio Aallossa 1. joulukuuta ja koko vuorokauden ajan kanavalla soitetaan ainoastaan yhtä biisiä eli Last Christmasia. Päivän aikana Radio Aallossa on luvassa myös mm. tunnettujen suomalaisten muistoja Last Christmas -biisistä. Itse kappale ehtinee soida 24 tunnin aikana noin 230 kertaa.
Wham!-yhtyeen kappale Last Christmas on vuosi toisensa perään joulun suosituimpia kappaleita, ja se täyttää 36 vuotta 3.12.
”Last Christmas tuo joulumielen paatuneemmallekin tontulle ja lämmittää keskitempoisuudellaan kuin uuninpankko. Viattomuuden ja rakkauden aika laskeutuu päällemme kuin jouluneule Whamin valaistessa polkuamme saunalyhdyn tavoin. Koko neljän minuutin kahdenkymmenen sekunnin mitassaan laulu luo tutun turvallisen tunteen, jonka pauloihin on levollista käpertyä”, Nelosen radioiden joulumusiikista vastannut musiikkipäällikkö Jani Juntunen tunnelmoi.