Helsingin Kansalaistorille, keskustakirjasto Oodin edustalle valmistuu lauantaina nelimetrinen jääveistos “Sananvapauden leijona”, joka juhlistaa sananvapautta ja sen roolia demokraattisessa yhteiskunnassa. Teoksen on tilannut Helsingin Sanomat, jonka leijonalogosta Eduskuntataloa kohti tähyävä jääleijona on saanut inspiraationsa. Sananvapaus on yksi loppuvuodesta 130-vuotista taivaltaan juhlineen Helsingin Sanomien juhlavuoden teemoista.
”Leijona symboloi sananvapauden asemaa Suomessa ja juhlistaa samalla Helsingin Sanomien 130-vuotista historiaa. Valtakunnan paraatipaikalta se vartioi sananvapautta ja muistuttaa sen roolista demokraattisessa yhteiskunnassa – niin meillä kuin muuallakin. Juuri nyt asia on erityisen ajankohtainen, kun esimerkiksi lehdistönvapautta koetellaan meille läheisissä Euroopan maissakin”, toteaa päätoimittaja Antero Mukka Helsingin Sanomista.
Teoksen veistäminen alkoi Kansalaistorilla perjantaiaamuna ja sen odotetaan jatkuvan lauantaille puoleen päivään asti. Veistoksen toteuttaa jääveistäjä Kimmo Frosti sekä kahdeksanhenkinen avustajaryhmä. Frostilla on pitkä ura jääveistosten parissa niin Suomessa kuin ulkomailla. Edeltävänä työnään hän toteutti viisimetrisen seimikuvaelman joulun alla Itävallassa.
“Tässä hankkeessa loksahti paikalle moni asia: tärkeä sanoma, keskeinen sijainti ja sopivasti haastetta. Latviasta lähti mukaan iso ryhmä, koska kaikki halusivat päästä toteuttamaan tämän”, Frosti toteaa.
Valmis leijona tulee kohoamaan neljän metrin korkeuteen ja painamaan noin 14 tonnia. Patsaan arvioidaan pysyvän paikalla noin viikon nykyisten sääennusteiden valossa. Normaaliolosuhteissa jääveistos voi säilyä hyväkuntoisena useitakin viikkoja, mutta nyt sulamista edesauttaa Föhn-tuuli.
Teos tullaan myös valaisemaan näyttävästi, sillä se on samalla yksi lauantaina alkavan Lux Helsinki -valotaidefestivaalin satelliittitöistä. Lauantaista keskiviikkoon vietettävän festivaalin varsinainen reitti kulkee Senaatintorilta Tokoinrantaan.