Aiemmin paikallisradiona toiminut Aito Iskelmä laajeni vuoden alusta valtakunnalliseksi kanavaksi Nelosen kuuden muun valtakunnallisen radiokanavan seuraksi.
Me radioiden musiikkitiimissä työskentelimme koko viime syksyn uuden Aito Iskelmän musiikin parissa. Tarkoitus ei ole ollut häivyttää paikallisradion toiminnan ydintä, iskelmää, mutta halusimme terävöittää Aito Iskelmän musiikin kärkeä. Siksi kysyimme potentiaalisilta kuulijoilta, mitä iskelmämusiikki heille tarkoittaa.
Kysymys siitä, mikä on aitoa iskelmää, tai iskelmää yleensäkin, on hankala ja usein kysytty. Kysymykseen vastatessa on vaara upota semanttiseen suohon, jossa termi ”iskusävelmä” ja suomalaisen kevyen musiikin historia sekoittuvat jokaisen kuulijan henkilökohtaiseen käsitykseen siitä, mikä artisti on iskelmää ja mikä ei. Onko Leevi & the Leavingsin Poika nimeltä Päivi iskelmää? Entä Kaija Koon Supernaiset? Anna Puun C'est la vie?
Huh. Jotta kysymykseen voisi vastata, pitäisi ensin määritellä ajanjakso ja ympäristö esimerkiksi tähän tapaan: rakentamalla selkeän pisteen suomalaisen musiikin aika-avaruudessa ja selvittämällä kysyjän soundilliset ja artistilliset mieltymykset musiikin ammattilainen pystyy vastaamaan kysymyks...
EI! Juuri tällaiseen eipäs-juupas-leikkiin emme halunneet lähteä.
Nelosen radioiden musiikkitekeminen lähtee aina siitä, että määritämme kanavalle kohderyhmän ja kysymme heidän mielipidettään.
Aito Iskelmää varten rakensimme musiikkitiimissä raamit, joka tarkoitti laajaa määrää potentiaalista musiikkia. Tuosta joukosta löysimme kanavan musiikillisen ytimen. Aito Iskelmä haluaa olla häpeilemättömästi sitä, minkä kuulijat, reilusti aikuisikään ehtineet suomalaiset ympäri maan, kokevat iskelmäksi.
Lähdimme myös siitä, mitä Aito Iskelmä ei ole: kanava ei yritä olla liian trendikäs tai tarjota kuulijoilleen musiikkia, jota ei koeta iskelmäksi. Toisaalta Aito Iskelmä ei ole menneisyyden pölyttynyt kasa C-kasetteja, sillä vaikka osa musiikista on julkaistu ennen kuin tämän tekstin kirjoittaja on syntynyt, Aito Iskelmä ei ole museo.
Arja Koriseva, Matti ja Teppo, Fredi, Laura Voutilainen, Yölintu, Anna Eriksson ja Juha Tapio ovat aitoa iskelmää, mutta koska emme halunneet jäädä aiemmin mainitun ”onko tämä iskelmää” -keskustelun vangiksi, saattaa Aito Iskelmällä välillä kuulla myös ulkomaisia klassikoita 60–80-luvuilta. Mielestämme Jason Donovanin Sealed with a Kiss sopii loistavasti Suvi Teräsniskan Täydellisen elämän tai Johanna Kurkelan Rakkauslaulun pariksi.
Mutta testit on nyt tehty, powerpointit esitelty ja numeroita analysoitu. Lopullisen tuomion musiikista antavat tietysti kuulijat. Me radion musiikin ammattilaisetkin kuulemme lopputuloksen vasta sitten, kun biisit soivat kanavalla peräkkäin äänituottajien rakentaman äänimaiseman kanssa.
Aito Iskelmän musiikkia suunnitellessa on ollut hienoa huomata, miten eloisalta ja verevältä suomalainen iskelmä edelleen kuulostaa. Vaikka iskelmän historiasta riittää ammennettavaa, Aito Iskelmän tarkoituksena on kasvattaa myös uusia iskelmähittejä, joita voidaan kuunnella radiossa vielä 40 vuoden päästä.