Oletko joskus ihmetellyt, että 50-vuotisjuhlien sankari näyttää samalta kuin hääkuvassaan? Tai hämmästellyt, kun kahvakuulaa vieressäsi nostava nainen paljastuu kahden taaperon isoäidiksi? Onko suustasi peräti joskus lipsahtanut, että kuusikymppisellä on kohta toinen jalka haudassa?
On aika muuttaa käsityksiä iästä ja ikääntymisestä.
Kuusi-seitsenkymppiset suomalaiset ovat aktiivisia, avoimia ja elävät täyttä elämää. He matkustavat, harrastavat, lukevat ja ovat kulttuurin suurkuluttajia. He somettavat ja seuraavat uutisia ja päivänpolttavia tapahtumia. Eivätkä he ole yksi harmaa massa, vaan yhtä kirjava ja moniääninen joukko kuin mikä tahansa muu porukka tietyn ikäisiä suomalaisia. Juuri siksi me olemme heistä kiinnostuneita!
Tämän ikäpolven ihmiset ovat päässeet täysin rinnoin nauttimaan hyvinvointi-Suomesta. He ovat kokeneet 70-luvun aatteineen ja öljykriiseineen ja oppineet kuluttamaan 80-luvun juppivuosina. Ensimmäiset 60-luvulla syntyneetkin täyttävät tänä vuonna 60 vuotta – myös Ismo Alanko, Jari Kurri ja Karita Mattila. Toinen jalka haudassako?
Meillä ET:ssä on missio. Haastamme jokaisen miettimään asenteitaan ja ajatuksiaan ikääntymisestä ja ikäihmisistä. Miten kohtaat heidät? Näetkö ihmisen tarinan iän takaa? Maltatko kuunnella heidän ajatuksiaan? Näetkö yli 60-vuotiaat aktiivisena ja monenkirjavana porukkana yhteiskunnassamme – ja itse asiassa suurimpana? Ja vielä: Miten toivot itseäsi kohdeltavan, kun olet kolmannen näytöksen tähti oman elämäsi näyttämöllä?
Haluamme ET:ssä haastaa puheen iästä. Osoitamme, ettei iällä sellaisenaan ole oikeastaan merkitystä. Asenteella on. Kokemuksella on. Kolmanteen elämänvaiheeseen ehtineet ihmiset ovat jo oivaltaneet sen. He ovat usein vapaita olemaan ihan vain omia itsejään, täynnä kokemuksia ja elämänviisautta. Siksi he osaavat – ja uskaltavat – myös olla onnellisia. Jokainen elää omalla tavallaan, toiset nautiskellen arjen arvokkaista pienistä asioista, toiset hankkien uusia suuria kokemuksia.
ET-lehdessä haluamme antaa äänen ja kasvot elämän viisastamille ja aktiivisille 60-plussille. Kannustamme tarinoidemme avulla lukijoitamme käyttämään vapauttaan rohkeasti, rikkomaan perinteisiä rooleja ja elämään omannäköistä elämää.
Muutetaan yhdessä puhe iästä avarakatseisemmaksi ja rohkaisevaksi. Näytetään se myös tekojen kautta.
Kirjoittaja Katriina Palo-Närhinen on ET-lehden päätoimittaja.