Aiemmin hän toimi Sanomalla eri tehtävissä, viimeksi aikakauslehtiliiketoiminnan kuluttaja-asiakkuuksista vastaavana johtajana.
Heidin vastuulla uudessa tehtävässä on Sanoman B2B-yksikön strateginen suunnittelu ja liiketoiminnan kehityksen johtaminen.
”On innostava mahdollisuus päästä jälleen työskentelemään media-alalle Sanoman upeiden brändien pariin. Olen ilolla seurannut, miten hyvää työtä täällä on tehty. On ollut hienoa hypätä mukaan tähän ammattitaitoiseen joukkoon ja lähteä yhdessä miettimään, miten voisimme menestyä vieläkin paremmin. Olen työskennellyt monien kiinnostavien liiketoiminnan kehittämiseen ja strategiaan liittyvien hankkeiden parissa. Uskon, että nämä vaihto-oppilasvuodet ovat kerryttäneet minulle paljon sellaista osaamista ja kokemusta, jota voimme hyödyntää myös uudessa tehtävässäni B2B-toiminnan strategisessa kehittämisessä,” Heidi Ioannidou sanoo.
”On hienoa saada Heidi takaisin Sanoman joukkoihin. Tämän uuden roolin ensisijaisena tavoitteena on tukea Sanoman B2B:n kasvua ja toiminnan kehitystä entisestään. Heidillä on vahvaa strategista osaamista, joten uskon, että hänellä on meille paljon annettavaa”, Sanoman B2B:n kaupallinen johtaja Tuomas Airisto toteaa.