Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 29.10.2020 klo 8.20
Sanoman hallitus on päättänyt osingon toisen erän täsmäytyspäivän ja maksupäivän
Sanoma Oyj:n hallitus on kokouksessaan päättänyt vuodelta 2019 maksettavan osingon toisen erän, jonka suuruus on 0,25 euroa osakkeelta, maksupäivän ja täsmäytyspäivän. Osingon toinen erä maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 30.10.2020 merkittynä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon toisen erän maksupäivä on 6.11.2020.
Sanoma Oyj:n 25.3.2020 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että vuodelta 2019 maksetaan osinkoa 0,50 euroa osakkeelta kahdessa erässä. Osingon ensimmäinen erä, 0,25 euroa osakkeelta, maksettiin 3.4.2020. Osingon toinen erä, 0,25 euroa osakkeelta, päätettiin maksaa marraskuussa 2020.
Lisätietoja
Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhde- ja yritysvastuujohtaja, p. 040 560 5601
Sanoma
Sanoma on innovatiivinen ja ketterä oppimisen ja median yhtiö, jolla on vaikutus miljoonien ihmisten elämään joka päivä.
Oppimisen tuotteemme ja palvelumme auttavat opettajia kehittämään lasten taitoja niin, että jokainen saavuttaisi parhaat mahdolliset oppimistulokset. Tarjoamme painettuja ja digitaalisia oppimateriaaleja sekä digitaalisia oppimis- ja opetusalustoja ala- ja yläkouluihin sekä toiselle asteelle. Haluamme kasvattaa liiketoimintaamme Euroopassa.
Mediamme Suomessa tarjoavat riippumatonta journalismia ja kiinnostavaa viihdettä tulevillekin sukupolville. Ainutlaatuinen monikanavainen portfoliomme mahdollistaa kumppaneillemme markkinoiden laajimman peiton ja vaikuttavimmat markkinointiratkaisut.
Nykyään toimimme yhdessätoista Euroopan maassa ja työllistämme lähes 4 500 ammattilaista. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 900 miljoonaa euroa ja operatiivinen liikevoittoprosentti ilman hankintamenojen poistoja 14,8 %. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja osoitteessa www.sanoma.com/fi.