Sanoma Oyj, sisäpiiritieto, 16.7.2020 klo 22.20
Sanoma myy luokiteltujen ilmoitusten liiketoimintansa Oikotien Schibstedille 185 milj. eurolla
Sanoma on myynyt Oikotie Oy:n, Suomen johtavan luokiteltujen ilmoitusten toimijan Schibstedille, Pohjoismaiden johtavalle markkinapaikkoja tarjoavalle toimijalle. Oikotien sovittu kauppahinta ilman velkoja ja käteisvaroja (enterprise value) on 185 milj. euroa, joka vastaa arvostuskerrointa 19,6 suhteessa käyttökatteeseen (2019 pro forma käyttökate). Myyminen saattaa päätökseen Oikotien strategisten vaihtoehtojen arvioinnin, josta Sanoma tiedotti 11.2.2020. Strategiansa mukaisesti Sanoma tulee käyttämään kaupasta saadut varat pääasiassa oppimisliiketoimintansa kasvattamiseen.
”Oikotien divestointi tukee Sanoman strategiaa, jonka mukaisesti keskitymme Learningiin sekä Media Finlandin valittuihin ydinliiketoimintoihin: journalismiin, viihteeseen ja B2B-markkinointiratkaisuihin. Jatkossa meillä tulee olemaan käytettävissämme 400-500 milj. euroa tuleviin yritysostoihin, joissa keskitymme erityisesti oppimisliiketoimintamme kasvattamiseen. Työskentelemme yritysostomahdollisuuksien parissa aktiivisesti myös koronaviruspandemian aiheuttamina poikkeusaikoina”, sanoo Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven. ”Haluan kiittää koko Oikotien tiimiä heidän sitoutumisestaan ja menestyksestään liiketoiminnan kehittämisessä ja kasvattamisessa. Yhtiö on erinomaisessa kunnossa huolimatta koronaviruspandemian tälle vuodelle aiheuttamista väistämättömistä haasteista. Olen iloinen, että olemme löytäneet hienosti menestyneelle Oikotielle näin hyvän ja kokeneen uuden omistajan. Odotamme innolla, että voimme jatkaa liiketoimintaa niin Oikotien kuin sen uuden omistajankin kanssa tulevaisuudessa,” hän jatkaa.
”Schibsted on toiminut Suomessa jo yli vuosikymmenen ajan, ja nyt meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus laajentaa toimintaamme täällä ja osoittaa sitoutumisemme Suomen markkinaan. Kun lisäämme Oikotien portfolioomme Torin rinnalle, meillä on Suomessa kaksi toisiaan erinomaisesti täydentävää digitaalista markkinapaikkaa, joilla on vahvat brändit ja osaavat työntekijät. Tämä luo vakaan perustan, joka mahdollistaa entistä parempien digitaalisten palveluiden kehittämisen suomalaisille asiakkaille. Odotamme innolla liiketoiminnan jatkamista Sanoman kanssa,” sanoo Schibstedin toimitusjohtaja Kristin Skogen Lund.
Oikotie on Suomen suurin työpaikkojen ja asuntojen markkinapaikka verkossa. Yhtiöön kuuluvat lisäksi rakentamiseen ja remontointiin keskittyvä sivusto rakentaja.fi sekä sähkösopimusten vertailusivusto sahkovertailu.fi. Vuonna 2019 (pro forma) Oikotien liikevaihto kasvoi 27,6 milj. euroon (pro forma 2018: 26,3) ja operatiivinen käyttökate parani 9,4 milj. euroon (pro forma 2018: 8,4). Kesäkuun 2020 lopussa Oikotie Oy:llä oli 93 työntekijää (88 kokoaikaisiksi muutettuna), jotka siirtyvät kaupan myötä ostajalle.
Oikotien sovittu kauppahinta ilman velkoja ja käteisvaroja on 185 milj. euroa, joka vastaa arvostuskerrointa 19,6 suhteessa käyttökatteeseen (2019 pro forma käyttökate). Yhdessä 20.4.2020 päätökseen saadun Media Netherlandsin divestoinnin kanssa Oikotien divestointi vahvistaa Sanoman tasetta parantamalla konsernin omavaraisuusastetta ja vähentämällä nettovelan määrää. Jatkossa Sanomalla tulee olemaan käytettävissään 400-500 milj. euroa tuleviin yritysostoihin.
Oikotie raportoidaan osana Sanoman taloudellista raportointia 31.7.2020 asti. Yrityskaupan johdosta Sanoma tulee kirjaamaan vertailukelpoisuuteen vaikuttavina erinä Sanoma Media Finlandin vuoden 2020 kolmannen vuosineljänneksen tulokseen n. 163 milj. euron myyntivoiton, joka sisältää. 3 milj. euroa divestointiin liittyviä transaktiokuluja.
Lisätietoja
Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhde- ja yritysvastuujohtaja, Sanoma Oyj, puh. 040 560 5601
Hanna Johde, viestintäjohtaja, Sanoma Media Finland, puh. 040 673 8977
Sanoma lyhyesti
Sanoma on oppimisen ja median edelläkävijä, jolla on päivittäin vaikutus miljoonien ihmisten elämään. Autamme opettajia kehittämään jokaisen lapsen taitoja, tarjoamme kuluttajille merkityksellistä sisältöä ja yritysasiakkaillemme ainutlaatuisia markkinointiratkaisuja.
Tänään toimimme kymmenessä maassa, mm. Suomessa, Hollannissa ja Puolassa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 900 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 3 500 ammattilaista. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja osoitteessa www.sanoma.com/fi.
Schibsted lyhyesti
Joka päivä Schibsted auttaa miljoonia ihmisiä ostamaan ja myymään sekä löytämään työpaikkoja ja työntekijöitä. Yhtiön missiona on yhdistää oikeat ihmiset luotettujen markkinapaikkojen ja innovatiivisten ratkaisujen avulla. Schibstedin johtavat markkinapaikat Blocket Ruotsissa, FINN Norjassa sekä Tori ja Oikotie Suomessa vastaavat kuluttajien tarpeisiin. Schibsted haluaa auttaa ihmisiä tekemään parempia kauppoja ja samalla luoda kumppanuuksia yritysten kanssa, jotta he saavat liiketoiminnastaan enemmän irti.
Schibsted on kasvuyhtiön tavoin ajatteleva, mutta jo vuodesta 1839 omilla jaloillaan seissyt perinteikäs ja vakaa yhtiö.
Schibsted omistaa myös enemmistön Adevintasta, joka on globaali, Euroopan suurin markkinapaikkoihin erikoistunut digitaalinen toimija. Adevinta irrotettiin Schibstedistä huhtikuussa 2019 ja se on listattu Oslon pörssiin.