Tiedote 20.5.2019
Juuri ilmestyneen, 3–16-vuotiaiden mediankäyttöä tutkivan Yippee-tutkimuksen mukaan Aku Ankan lukijamäärä on kääntynyt muutaman viime vuoden pyllähdyksen jälkeen nousukiitoon. Nuoressa 3–16-vuotiaiden ikäryhmässä Aku Ankan lukijamäärä on lisääntynyt vuodesta 2017 vuoteen 2019 peräti 45 000:lla. Aku Ankan yhteenlaskettu lukijamäärä on nyt 680 000. Lukijamäärä lasketaan yhdistämällä 3–16-vuotiaiden lukemista ja mediankäyttöä mittaavan Yippee-tutkimuksen (N:1009) ja Kansallisen Mediatutkimuksen KMT:n luvut.
”Haluamme edistää lukemista. Se ohjaa kaikkea lehden tekemiseen liittyvää sisällöistä markkinointiin. On upeaa nähdä, että olemme onnistuneet siinä”, Sanoma Kidsin johtaja Anne Nokelainen sanoo.
Yippee-tutkimusta on tehty vuodesta 2008 lähtien. Lasten ja nuorten lukemisen trendi on siitä asti ollut laskeva, joten nyt kyse on historiallisesta muutoksesta. Tutkimuksessa on muitakin hiljaisia signaaleja siitä, että lasten ja nuorten ajankäyttö olisi muuttumassa. Yippeen mukaan he viettävät enemmän aikaa kavereidensa kanssa, yhteisöpalveluissa vietetyn ajan ja videoiden katselun määrä on vähentynyt ja radion kuuntelu lisääntynyt. Noin neljännes lapsista ja nuorista lukee sarjakuvia vähintään viikoittain. Aku Ankan hahmosta pidetään edelleen, ja siitä paljon tykkäävien osuus on kasvanut.
Lisääntynyttä lukijamäärää selittävät myös Aku Ankan onnistuneet sisällöt, yhteistyöt, markkinointi ja uudenlaiset kumppanuudet.
”Yksi viime aikojen yksittäisistä onnistumisista ovat olleet julkkistarinat, joissa ovat esiintyneet Sanni, JVG ja Toni Wirtanen. Julkkistarinat toivat räpyläjalalle rutkasti näkyvyyttä vanhoissa ja uusissa kohderyhmissä, ja niistä tuli paljon positiivista palautetta lukijoilta”, Nokelainen kertoo.
Aku Ankka on myös kumppanoitunut esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ja Liigan kanssa.
”EK:n ja sen kumppaniyritysten tuella jaoimme kaikille kolmasluokkalaisille kuukauden Aku Ankat ilmaiseksi. Liigan kanssa taas teimme jääkiekosta erikoisnumeron, joka levisi ympäri Suomen”, Nokelainen sanoo.
”Aku Ankka on onnistunut säilymään hauskana, kielellisesti oivaltavana ja ajankohtaisena jo vuodesta 1951. On hienoa huomata, kuinka aina uudet sukupolvet löytävät Akun ja oppivat lukemaan sen avulla. Tutkimustemme mukaan Aku Ankan sisältötyytyväisyys on huippuluokkaa, ja onkin upeaa, että Aku Ankasta paljon pitävien osuus on kasvanut”, Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä sanoo.
”Manifestina suomalaisten lukemisen puolesta aloimme nyt toukokuussa julkaista Aku Ankan viikkolehteä kerran kuukaudessa entistäkin paksumpana. Paksussa Akkarissa on 68 sivua, joten luettavaa on jatkossa entistä enemmän!” Hyyppä sanoo.