Mobiilimainonnan kehittämisellä on Suomessa noin kymmenen vuoden historia. Tapa myydä ja näyttää mainoksia mobiilissa kopioitiin aluksi suoraan desktopista. Desktopin yläparaatipaikasta tuli mobiilin yläpaikka ja muut mainospaikat sijoitettiin artikkeleiden keskelle tai loppuun.Näin on ollut myös meillä Sanomalla. Nyt kun jo suurin osa liikenteestämme tulee mobiililaitteista, meille tuli tarve miettiä mainontaa ihan uudella tavalla, mobiili edellä. Viime syksynä lähdimme uudistamaan mainospaikkarakennettamme ja sitä tapaa, jolla mainoksia näytetään sivustoillamme ja sovelluksissamme mobiililaitteissa. Syntyi Aino-älylataus, joka tuo älyä mobiilimainontaan.Mobiilin käyttötapa on hyvin erilainen kuin desktopin. Desktopissa isot mainosformaatit sivun ylälaidassa toimivat erittäin hyvin. Mobiilisivustoilla ja sovelluksissa käyttäjä selaa usein sivua alaspäin nopeasti ja sivuuttaa yläosan mainokset. Mobiilissa kaikista parhaiten toimivat mainokset, jotka ovat hieman alempana sivustolla ja etenkin artikkelin sisällä.Aino-älylataus lataa mainokset dynaamisesti sinne, missä niillä on paras mahdollisuus tulla nähdyiksi. Jos käyttäjä esimerkiksi selaa artikkelia hitaasti, mainoksia voidaan näyttää enemmän. Älylataus ottaa myös huomioon artikkelin pituuden: pitkään artikkeliin voidaan sijoittaa enemmän mainospaikkoja. Näin meillä on mahdollista tarjota lisää laadukasta mainosinventaaria.Aino-älylatauksen käyttöönotto on aloitettu tammikuun lopulla, ja muutos tuodaan vaiheittain muille Sanoman mobiilisivustoille ja sovelluksiin, myöhemmin myös desktopiin. Tulokset ovat olleet erinomaisia. Online-mainonnan näkyvyyttä käyttäjän ruudulla mitataan viewabilityllä, eli osuutena nähdyistä mainosnäytöistä. Nyt meillä on paljon vähemmän sellaisia mainosnäyttöjä, joissa mainos ei ehdi latautua tai käyttäjä ehtii selata sen ohi. Alapaikoilla mainonnan viewability on parantunut älylatauksen myötä jopa 50 %. Myös ylä- ja artikkelipaikkojen näkyvyys on selkeästi parantunut.Toinen tärkeä puoli uudistuksessa on käyttökokemuksen parantaminen. Kun älylataus ottaa huomioon käyttäjän selausnopeuden, mainosten latautuminen ei aiheuta sisällön hyppimistä kesken artikkelin lukemisen.Aino-älylatauksen jatkokehityksessä tutkimme yhtenä kehityspolkuna tekoälyn hyödyntämistä. Tekoäly oppii käyttäjien selailusta ja lataa mainoksia sinne, missä niillä on paras mahdollisuus toimia brändillisesti, tulla nähdyiksi tai päätyä klikatuiksi.Mainonnan vaikuttavuus, mainosinventaarin laatu, median käyttökokemus ja mainonnan viewability ovat meille ensisijaisen tärkeitä.Emmy RamsayKirjoittaja työskentelee kehityspäällikkönä Sanoma Media Finlandilla. Hän on ollut mukana kehittämässä ensimmäisiä mobiilimainonnan ratkaisuja Nokialla vuonna 2008.