Vuonna 2019 kilpailuun osallistui 243 kesätyönantajaa ja kesätyöntekijöiden arvioita näistä saatiin 11467. Arvioiden perusteella vastuullisimmiksi kesätyönantajiksi nousivat Caverion, WSP Finland ja Kiinteistö Oy M2-kodit. Työnantajia arvioitiin muun muassa työnhakuprosessin, perehdytyksen, työtehtävien mielekkyyden ja tasapuolisuuden perusteella.Kokonaisuudessaan tutkimukseen vastanneet kesätyöntekijät ovat erityisen tyytyväisiä työpaikkojen ilmapiiriin. Palautetta kaivataan kuitenkin edelleen enemmän ja rekrytointiprosesseissa on parantamisen varaa.
Suomalaisten nuorten kesätyökokemukset korkealla tasollaTutkimuksen kokonaistulosta tarkasteltaessa voi huomata, että kesätyökokemuksen kokonaisarvosana on edelleen todella korkea. 72 prosenttia kaikista vastaajista kertoo olevansa todella tyytyväisiä kesätyöpaikkaansa.”Keskimäärin suomalaisilla nuorilla näyttää siis olevan varsin positiivisia kesätyökokemuksia”, iloitsee kampanjan projektijohtaja
Päivi Salminen-Kultanen.Tyytyväisyydestä kielii myös se, että nuoret ovat hyvin valmiita suosittelemaan kesätyöpaikkaa ystävilleen. Iso osa nuorista olisi valmis myös jatkamaan kesätyönantajan palveluksessa tulevaisuudessa. 96 prosenttia tutkimukseen vastanneista nuorista uskoo, että kesätyökokemus auttaa heitä työllistymään tulevaisuudessa.
Kesätyössä halutaan kehittyä ja näyttää osaamistaVerrattuna viime vuoteen on tyytyväisyys muun muassa kesätyöpaikan perehdytykseen hienoisessa kasvussa. Sen sijaan nuorten kokemus siitä, että he voivat hyödyntää työssä omaa osaamistaan, on laskenut hieman. Nykyajan nuoret ovat kunnianhimoisia ja kesätyö nähdään usein ponnahduslautana uralle.”Erityisesti opinnoissaan pidemmällä olevilla kesätyöntekijöillä on valtavasti osaamista sekä halua kehittyä ja päästä eteenpäin uralla. Mikäli kesätyön ei koeta kehittävän ammattitaitoa, koetaan se helposti vähemmän mielekkääksi”, pohtii Salminen-Kultanen.Myös palautetta kaivataan kesätöissä enemmän, vuosi toisensa jälkeen. Työnantajien ja erityisesti esimiesten haasteena onkin kyetä antamaan nuorille enemmän säännöllistä palautetta ja tukea. Myös nuorten kokemusta siitä, että he pystyvät itse antamaan palautetta työnantajalle, on syytä vahvistaa.”Palaute on edellytys kaikelle kehitykselle. Oppilaitoksissa tämä toteutuu usein kesätyöpaikkaa paremmin, eli moni nuori on ehkä tottunut saamaan enemmän ja useammin palautetta. Nuoret eivät myöskään näe palautetta irrallisena osana kesätyötä, vaan työkaluna omien päämäärien saavuttamiseksi”, Salminen-Kultanen arvelee.
Ilmapiiri kaiken a ja oKesätyön mielekkyyteen vaikuttaa eniten työpaikan ilmapiiri ja työkaverit, seuraavaksi työtehtävät ja vasta kolmantena palkka. Vastuullisen kesäduunin työnantajat onnistuvat hyvin vastaamaan tärkeimpään tarpeeseen.70 prosenttia kesätyöntekijöistä koki, että heidät on otettu osaksi työyhteisöä ja heitä kohdellaan täysin tasavertaisesti vakituisten työntekijöiden kanssa. Vielä suurempi määrä koki hyvän ilmapiirin vallinneen työyhteisössään.”Hyvä työilmapiiri on yksi tärkeimmistä asioista missä tahansa työpaikassa. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan ja kehittämään kesätyön muita osa-alueita tulevina vuosina”, huomauttaa Salminen-Kultanen.*Tutkimuksen toteutti IRO Research ja siihen osallistui 11 467 nuorta 243:sta organisaatiosta kesä- ja heinäkuussa 2019. Vastaukset kerättiin käyttäen organisaatiokohtaisesti lähetettyjä linkkejä sähköiseen lomakkeeseen, johon nuoret saivat vastata anonyymisti.Lisää tietoa kampanjasta:
Vastuullinen kesäduuni -kampanja haastaa työnantajat tarjoamaan enemmän ja parempia kesätyökokemuksia 14-29 -vuotiaille nuorille. Vuonna 2019 kampanjassa oli mukana 545 työnantajaa. Kampanjan pääkumppanit ovat: Tarjosimme kesällä 2019 lähes 100 000 vastuullista kesätyöpaikkaa.Vastuullinen kesäduuni 2019 -kampanjan pääyhteistyökumppaneina toimii Telia, Destia, S-ryhmä, Kojamo, ManpowerGroup, Lassila & Tikanoja, Promotion Point, Elinkeinoelämän keskusliitto ja T-Media Oy:n ja Talous ja Nuoret TAT.Vastuullisimmat kesätyönantajat TOP 10 2019:PIENET JA KESKISUURET (henkilöstö alle 250) | SUURET ORGANISAATIOT (henkilöstö 250-1000) | 1000Plus ORGANISAATIOT (henkilöstö yli 1000) |
1.Kiinteistö Oy M2-Kodit2.Axus Finland/ALD Automotive3.Efima4.Yleinen työttömyyskassa YTK5.Alfa Laval Aalborg6.Pirkan Opiskelija-asunnot POAS7.Visma Solutions8.Pääkaupunkiseudun 4H9.Ensto10. Asianajotoimisto Castrén & Snellman | 1.WSP Finland2.Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma3.Fingrid4.Suomussalmen kunta5.Gasum6.Fastems7.LVI-Dahl8.Autokeskus9.Elenia Oy10. Efora Oy | 1.Caverion2.IKEA3.Stora Enso4.Teknologian tutkimuskeskus VTT5.Touhula-päiväkodit6.Teknos Group7.LähiTapiola8.Ponsse9.Ramboll10.Sweco |
Kunniamaininnat:● Vuoden kesätyöntekijä 2019/Hilda Vähäsöyrinki / ABB● Alle 18-vuotiaiden työllistäjä/ Helsingin kaupunki● Kunniamaininta vammaisten ja erityisnuorten työllistäjälle /Ähtärin eläintarha● Yrittäjäesimerkin tarjoaminen nuorille/Pääkaupunkiseudun 4H-yhdistys● Akava: Teoriasta tekoihin – korkeakouluopiskelijoita ansiokkaasti työllistänyt yritys / ELY-keskus