Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 25.10.2019 klo 8.20
Sanoman hallitus on päättänyt osingon toisen erän täsmäytyspäivän ja maksupäivän
Sanoma Oyj:n hallitus on kokouksessaan päättänyt vuodelta 2018 maksettavan osingon toisen erän, jonka suuruus on 0,20 euroa osakkeelta, maksupäivän ja täsmäytyspäivän. Osingon toinen erä maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 28.10.2019 merkittynä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon toisen erän maksupäivä on 4.11.2019.
Sanoma Oyj:n 27.3.2019 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että vuodelta 2018 maksetaan osinkoa 0,45 euroa osakkeelta kahdessa erässä. Osingon ensimmäinen erä, 0,25 euroa osakkeelta, maksettiin 5.4.2019. Osingon toinen erä, 0,20 euroa osakkeelta, päätettiin maksaa marraskuussa 2019.
Lisätietoja
Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhde- ja yritysvastuujohtaja, p. 040 560 5601
Sanoma
Sanoma on oppimisen ja median edelläkävijä, jolla on päivittäin vaikutus miljoonien ihmisten elämään. Autamme opettajia kehittämään jokaisen lapsen taitoja, tarjoamme kuluttajille merkityksellistä sisältöä ja yritysasiakkaillemme ainutlaatuisia markkinointiratkaisuja.
Sanoma toimii Suomessa, Hollannissa, Puolassa, Belgiassa, Ruotsissa ja Espanjassa. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 1,3 miljardia euroa ja työllistimme yli 4 400 ammattilaista. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja osoitteessa www.sanoma.com/fi.