Sanoma Oyj, Sisäpiiritieto, 13.9.2019 klo 13.20
Sanoma on saanut päätökseen Iddinkin yritysoston – näkymät vuodelle 2019 paranevat
Sanoma on saanut päätökseen johtavan hollantilaisen oppimisratkaisujen ja -palvelujen toimittajan, Iddink-konsernin (“Iddink”), yritysoston. Yritysosto julkistettiin 11.12.2018. Sen toteutuminen edellytti normaalien ehtojen täyttymistä, kuten Hollannin kilpailuviranomaisten hyväksyntää, josta tiedotettiin 29.8.2019.
Näkymät vuodelle 2019 paranevat
Sanoma parantaa näkymiään operatiivisesta liikevoittoprosentista ilman hankintamenojen poistoja vuodelle 2019. Parannus johtuu Iddinkin liittämisestä osaksi konsernia vuoden 2019 viimeisen vuosineljänneksen alusta lukien sekä liiketoiminnan vakaana jatkuneesta kehityksestä kaikissa liiketoimintasegmenteissä.
Uudet näkymät vuodelle 2019:
Vuonna 2019 Sanoma odottaa konsernin vertailukelpoisen liikevaihdon olevan vuoden 2018 tasolla ja operatiivisen liikevoittoprosentin ilman hankintamenojen poistoja olevan yli 15 % (2018: 15,7 %).
Näkymät perustuvat olettamukseen, että kuluttajien luottamus ja mainosmarkkinoiden kehitys Suomessa ja Hollannissa ovat vuoden 2018 kaltaisella tasolla.
Aiemmat näkymät (annettu 6.2. ja toistettu 25.7.)
Vuonna 2019 Sanoma odottaa konsernin vertailukelpoisen liikevaihdon olevan vuoden 2018 tasolla ja operatiivisen liikevoittoprosentin ilman hankintamenojen poistoja olevan noin 15 % (2018: 15,7 %).
Näkymät perustuvat olettamukseen, että kuluttajien luottamus ja mainosmarkkinoiden kehitys Suomessa ja Hollannissa ovat vuoden 2018 kaltaisella tasolla. Näkymiin ei sisälly olettamuksia liittyen suunniteltuun Iddinkin yritysostoon (julkistettu 11.12.2018), joka on arvioitu saatavan päätökseen vuoden 2019 kolmannen vuosineljänneksen loppuun mennessä.
Iddink lyhyesti
Iddinkin asiakkaita ovat oppilaat, vanhemmat, koulut ja opettajat, joille se tarjoaa integroituja ratkaisuja oppimiseen, yhteydenpitoon ja hallintoon. Iddink täydentää Sanoma Learningin liiketoimintaa Hollannissa, jossa Sanoman konserniyhtiö Malmberg on johtava oppimateriaalien toimittaja perus- ja toisen asteen opetukseen sekä ammatillisille oppilaitoksille. Yrityskauppa mahdollistaa Hollannissa toisen asteen koulutuksessa käytössä olevien integroitujen digitaalisten oppimisratkaisujen jatkokehityksen. Iddink tulee toimimaan erillisenä operatiivisena yhtiönä osana Sanoma Learningiä ja se palvelee jatkossakin kaikkia markkinoillaan toimivia oppimateriaalien kustantajia ja sisällöntuottajia tasapuolisin ehdoin.
Iddinkin tuloslaskeman avainluvut vuosineljänneksittäin (oikaistu alustavasti IFRS:n mukaan, tilintarkastamattomat)
MIlj. euroa | Q2 19 | Q1 19 | Q4 18 | Q3 18 | Q2 18 | Q1 18 | FY 18 | ||
Liikevaihto | 20,6 | 18,9 | 23,8 | 82,5 | 18,8 | 16,6 | 141,7 | ||
Ml. konsernin sisäinen myynti | 7,9 | 0,2 | 0,3 | 4,9 | 11,6 | 0,1 | 16,9 | ||
Käyttökate | 9,0 | 8,1 | 6,8 | 16,9 | 7,6 | 8,4 | 39,7 | ||
Poistot ja arvonalentumiset * | 7,9 | 7,9 | 7,5 | 7,3 | 7,4 | 7,3 | 29,4 | ||
Raportoitu liikevoitto | 1,1 | 0,2 | -0,7 | 9,6 | 0,3 | 1,1 | 10,3 | ||
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät | 0,0 | 0,0 | -0,4 | -0,4 | -1,3 | -0,9 | -3,0 | ||
Hankintamenojen poistot | -1,7 | -1,7 | -1,7 | -1,7 | -1,7 | -1,7 | -6,8 | ||
Operatiivinen liikevoitto ilman hankintamenojen poistoja | 2,8 | 1,9 | 1,4 | 11,7 | 3,3 | 3,7 | 20,1 |
* Ml. vuokrakirjojen poistot 16,6 milj. euroa vuonna 2018.
Ero IFRS-oikaistun raportoidun liikevoiton (10 milj. euroa vuonna 2018) ja aiemmin julkaistun Hollannin kirjanpitotavan mukaan raportoidun liikevoiton (4 milj. euroa) välillä johtuu eroista liikearvon kirjaamisessa. IFRS ei salli liikearvon poistoa, kun taas Hollannin kirjanpitotavan mukaan liikearvoa poistetaan vuosittain.
Iddinkin taseen avainluvut (oikaistu alustavasti IFRS:n mukaan, tilintarkastamattomat)
Milj. euroa | 30.6.2019 | 31.12.2018 |
Pitkäaikaiset varat (ml. vuokrakirjat) | 211,1 | 214,3 |
Lyhytaikaiset varat | 26,4 | 25,6 |
Varat yhteensä | 237,5 | 239,9 |
Oma pääoma | 83,7 | 85,4 |
Velat * | 153,9 | 154,5 |
Oma pääoma ja velat yhteensä | 237,5 | 239,9 |
* Ilman IFRS 16:n vaikutusta
Iddinkillä on yhteensä n. 300 työntekijää, joista noin puolet työskentelee oppimisteknologian parissa.
Sanoman arvion mukaan yrityskaupalla on n. 6 milj. euron vuotuinen synergiavaikutus, joka saavutetaan kokonaisuudessaan kolmen vuoden kuluessa. Synergioiden arvioidaan syntyvän erityisesti laajemmasta tuotetarjoomasta ja tehokkaammasta toimitusketjusta.
Tietoja yrityskaupasta
Iddinkin kauppahinta ilman käteisvaroja ja velkoja oli 277 milj. euroa. Sanoma on rahoittanut yrityskaupan nelivuotisella lainalla, josta tiedotettiin 4.2.2019. Kaupan toteutumisen arvioidaan nostavan nettovelan ja käyttökatteen suhteen tilapäisesti yli pitkän aikavälin tavoitetason, joka on alle 2,5.
Sanoma tulee kirjaamaan n. 5 milj. euroa transaktioon liittyviä kuluja vertailukelpoisuuteen vaikuttavina erinä Learning-segmentin vuoden 2019 kolmannen vuosineljänneksen tulokseen. Iddink raportoidaan osana Sanoma Learning -liiketoimintasegmenttiä 1.10.2019 alkaen.
Lisätietoja
Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhde- ja yritysvastuujohtaja, p. 040 560 5601
Sanoma
Sanoma on oppimisen ja median edelläkävijä, jolla on päivittäin vaikutus miljoonien ihmisten elämään. Autamme opettajia kehittämään jokaisen lapsen taitoja, tarjoamme kuluttajille merkityksellistä sisältöä ja yritysasiakkaillemme ainutlaatuisia markkinointiratkaisuja.
Sanoma toimii Suomessa, Hollannissa, Puolassa, Belgiassa ja Ruotsissa. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 1,3 miljardia euroa ja työllistimme yli 4 400 ammattilaista. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja osoitteessa www.sanoma.com/fi.