Tiedote 13.12.2018
Kantar TNS Oy tutki Oikotien toimeksiannosta suomalaisten työntekijöiden merkityksellisyyden kokemuksia työssä. Tutkimusaineisto edustaa suomalaisia 18−63-vuotiaita, jotka ovat ansiotyössä tai tilapäisesti poissa työelämästä esimerkiksi hoitovapaalla.
Työn merkityksellisyyden lähteet voidaan tutkimuksen valmistelussa mukana olleen organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaan mukaan jakaa neljälle eri tasolle: yksilötasolle, sosiaaliselle tasolle, organisaatiotasolle ja yhteiskunnalliselle tasolle.
”Kun tilanne on optimaalinen, työ on merkityksellistä näillä kaikilla tasoilla”, summaa Oikotie työpaikkojen johtaja Joonas Pihlajamaa.
Esimies vaikuttaa vahvasti työn merkityksellisyyteen
Suomalaisen työn merkityksellisyys elää ja voi hyvin: noin kolme neljästä vastaajasta kokee työnsä merkitykselliseksi. 73 % nykytyöhönsä tyytyväisistä arvioi työyhteisönsä vahvistavan tätä kokemusta ja liki sama määrä on halukas sitoutumaan yrityksen arvoihin ja tavoitteisiin organisaatiotasolla.
”Tulosten mukaan oma esimies vahvistaa työn merkityksellisyyttä valtavasti. Häneltä odotetaan kiitosta ja kannustusta”, avaa Pihlajamaa tutkimuksen tuloksia.
Työntekijällä on tärkeää olla selkeä rooli organisaatiossa ja hänen on saatava tietää, miten hän tässä roolissa voi edistää yhteisiä päämääriä.
Yhteiskunnallista tasoa tarkasteltaessa lähes kolmelle neljästä vastaajasta on tärkeää, että työ palvelee suurempaa tarkoitusta tai merkitystä ja että tehdyllä työllä on myönteinen vaikutus yhteiskuntaan ja maailmaan.
”Ilahduttavan moni vastaaja kokee tämän toteutuvan nykyisessä työssään, riippumatta siitä, onko hän työhönsä yleisellä tasolla tyytyväinen tai tyytymätön”, Pihlajamaa toteaa.
Toimialojen välillä eroja merkityksellisyyden kokemisessa
Oikotien tutkimuksessa vertailtiin myös eri toimialojen välisiä eroja. Terveydenhoito- ja sosiaalialalla sekä koulutuksen ja opetuksen parissa työskentelevistä 90 % koki vaikuttavansa työllään myönteisesti yhteiskuntaan ja maailmaan. Teollisuuden palveluksessa työskentelevillä vastaava luku oli 55 %.
”Hoiva- ja opetussektori ovat perinteisesti yhteiskunnallisesti merkittäviä ja merkityksellisiä. Teollisten alojen puolella olisi ehkä hyvä pohtia, kuinka työn merkityksellisyyttä voitaisiin lisätä”, toteaa Oikotiellä tutkimuksen toteuttamisesta vastannut työnantajakuvan tuotepäällikkö Hanna Auvinen.
Yksilötasolla merkityksellisyyden kokemusta voi parantaa esimerkiksi mahdollisuus hyödyntää omaa osaamista laaja-alaisesti sekä itsensä toteuttaminen työssä.
Merkityksellisyys on tärkeä tekijä työpaikkaa valittaessa
Työpaikkaa valittaessa lähes kaksi kolmesta pitää työn merkityksellisyyttä yhtenä tärkeimmistä kriteereistä.
Auttaminen, palveleminen ja opettaminen nousivat kärkeen, kun tutkimukseen osallistujat vastasivat avoimeen kysymykseen siitä, mikä tekee työstä merkityksellistä. Hanna Auvinen toteaa, että vastauksissa voi aistia tarpeen olla osa jotain suurempaa ja tehdä työtä, jolla on tarkoitus.
”Merkityksellisyys on yhdistelmä itsensä toteuttamista sekä hyvään ja tuottavaan päämäärään pääsemistä. Siinä on kyse arvokkuudesta, siitä että oma työ merkitsee jotain niin itselle kuin myös ympäröivälle yhteisölle.”
Suuri suomalainen työn merkityksellisyys -tutkimuksen toteutti marraskuussa 2018 Kantar TNS Oy Oikotien toimeksiannosta. Tutkimusaineisto edustaa suomalaisia 18−63-vuotiaita, ansiotyössä tai siitä tilapäisesti poissa (esimerkiksi hoitovapaalla) olevia henkilöitä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin TNS Forum -vastaajakantaa, josta poimittiin edustava otos kohderyhmästä, vastaaminen tapahtui web-lomakkeella. Kaikkiaan tutkimukseen osallistui yhteensä 1500 vastaajaa.
Lisätietoja:
Hanna Auvinen, Oikotie Työpaikat
p. 050 355 6138