Tiedote 23.11.2018
Työpaikkailmoitus on yrityksen käyntikortti, joka luo tärkeän ensivaikutelman. Työnhakijat pohtivat ilmoituksen kautta yrityksen brändiä, arvoja sekä kulttuuria. Myös entuudestaan tuttu yritys voi osuvan työpaikkailmoituksen myötä alkaa näyttäytyä uudessa valossa.
Tutkimuksesta käy ilmi, että työpaikkailmoitus paitsi houkuttaa hakijoita, myös rakentaa työnantajamielikuvaa pidemmällä aikajänteellä. Positiivisella tavalla mieleen jäänyt ilmoitus tai miellyttävä kokemus aiemmasta hakuprosessista saavat hakemaan uudelleen saman työnantajan palvelukseen.
“Työnhakija on prosessin keskiössä. Hakijakokemuksen merkitystä ei voi liikaa korostaa”, kommentoi Oikotie Työpaikkojen Joonas Pihlajamaa.
Työnhaun kielteinen tunnelma
Työnhaun tunnemaailma on usein negatiivinen. Työn etsiminen tuntuu prosessina pitkältä ja työläältä. Oikein koostettu, selkeä ja persoonallinen ilmoitus helpottaa työnhakua, ilahduttaa lukijaa ja innostaa hakemaan paikkaa.
Työpaikkailmoituksen merkitystä brändinrakennuksessa ei aina ymmärretä ja sen tärkeyttä osana yrityksen markkinointia aliarvioidaan. Työnantajakuvaa kannattaa kuitenkin vaalia ja rekrytointiprosessiin panostaa, sillä hyvä maine kiirii kauas. Vielä kovempi kaiku on huonolla maineella:
“Esimerkiksi netistä osataan kyllä katsoa ja kavereilta kysellä, millaisen työnantajan kanssa ollaan tekemisissä. Vertaisarvioiden voima on valtava”, toteaa Pihlajamaa.
Vastavuoroisuus kunniaan
Kiinnostava työpaikkailmoitus antaa hakijalle mahdollisuuden arvioida realistisesti, olisiko työpaikka itselle sopiva.
“Hyvä ilmoitus on informatiivinen, selkeä, tiivis ja totuudenmukainen”, listaa Pihlajamaa tutkimuksen tuloksia.
Työtä ei kannata kaunistella, sillä korulauseet ja epärealistisen suuret lupaukset herättävät epäilyksiä. Samoin kovat vaatimukset työntekijältä suhteessa työnkuvaan tai työnantajan tarjoamiin etuihin ja mahdollisuuksiin nakertavat kiinnostusta hakea paikkaa.
“On hyvä kuvata vastavuoroisesti, mitä annettavaa työnantajalla on työntekijälle. Yksisuuntaiset vaatimuslistat selvästi karkottavat hakijoita”, Pihlajamaa summaa.
Työnhakijat kertovat vinkit hyvään työpaikkailmoitukseen
- Mieti, mitä annettavaa sinulla on työntekijälle
”Asettaudu työnhakijan rooliin itse ja mieti, hakisitko työpaikkaan vai et ja miksi näin.”
- Pyri kertomaan kaikki olennainen, mikä työtehtävään liittyy
”Jos työpaikkailmoitus on epäselvä, niin en luultavasti hae. Pohdin sitä, miten asiat on esitetty ilmoituksella. En hae, jos työnkuvaa yritetään peitellä tai käytetään kovasti kiertoilmauksia”.
- Älä jaarittele
”Hyvä ilmoitus on tarpeeksi lyhyt ja ytimekäs ja tuleva työnkuva selkeästi esitetty.”
- Pysy totuudessa
”Suorapuheisuus, tarkka kuvaus ja jos ei ole glorifioitu työtehtävää hienommaksi kuin se todellisuudessa on. Tällöin saa hyvän ja luotettavan kuvauksen työnantajasta.”
- Uskalla erottautua
”Innostava jollain tavalla ja erottautuu perushöttöilmoituksista.”
”Mielenkiinnon herättävä aloitus ja pääasiat ytimekkäästi kuvattuna: sellainen olisi tosi hyvä ilmoitus!”
Työpaikkailmoituksen menestystekijät -raportti pohjaa tutkimukseen, joka tehtiin yhteistyössä Marketing Clinicin kanssa lokakuussa 2018. Tutkimukseen osallistui sekä passiivisia että aktiivisia työnhakijoita eri puolilta Suomea.
Lisätietoja:
Joonas Pihlajamaa, Oikotie Työpaikat, p. 050 506 0665
joonas.pihlajamaa@sanoma.com