Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 15.10.2018 klo 9.00
Sanoma on saanut päätökseen omien osakkeidensa hankinnan, joka alkoi 22.8.2018 ja päättyi 12.10.2018. Tänä aikana Sanoma hankki 900 000 omaa osaketta keskihintaan 8,57 euroa osakkeelta. Osakkeet hankittiin Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan. Omien osakkeiden hankinta perustui varsinaisen yhtiökokouksen 22.3.2018 antamaan valtuutukseen ja osakkeet käytetään osana yhtiön kannustinjärjestelmää.
Hankinnan jälkeen Sanoma Oyj:llä on yhteensä 1 061 293 omaa osaketta, jotka vastaavat 0,65 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.
Lisätietoja
Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhde- ja yritysvastuujohtaja, p. 040 560 5601
Sanoma
Sanoma on median ja oppimisen edelläkävijä, jolla on päivittäin vaikutus miljoonien ihmisten elämään. Tarjoamme kuluttajille merkityksellistä sisältöä, yritysasiakkaillemme ainutlaatuisia markkinointiratkaisuja ja autamme opettajia kehittämään jokaisen lapsen taitoja.
Sanoma toimii Suomessa, Hollannissa, Puolassa, Belgiassa ja Ruotsissa. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 1,4 miljardia euroa ja työllistimme yli 4 400 ammattilaista. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja osoitteessa www.sanoma.com/fi.