Ilta-Sanomat on suomalaisten tärkein uutislähde verkossa, selviää Yleisradion Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta*.

Lähes joka neljäs kyselyyn vastannut (23 prosenttia) nimesi Ilta-Sanomat tärkeimmäksi uutislähteekseen internetissä. Tärkeimmäksi tai toiseksi tärkeimmäksi uutislähteeksi verkossa IS:n nosti peräti 40 prosenttia tutkimukseen vastanneesta yli tuhannesta ihmisestä.

”Ilta-Sanomat on pyrkinyt jatkuvasti kehittämään uutistoimintaansa ja palvelemaan suomalaisia yhä paremmin verkossa. Hienoa, että lukijat ovat sen huomanneet. Jatkamme kehitystyötä edelleen”, Ilta-Sanomien kustantaja ja vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja sanoo.

Verkon tärkeimpien uutislähteiden listalla Yle sijoittuu kakkospaikalle IS:n taakse. Yleä piti tärkeimpänä uutislähteenään verkossa 18 prosenttia vastaajista, Iltalehteä 14 prosenttia.

IS oli myös tutkimuksen mukaan suomalaisten tärkein uutislähde älypuhelimen ja tabletin käyttäjien joukossa (26 prosenttia vastaajista) ennen Yleä ja Iltalehteä (17 prosenttia vastaajista).

Tutkimus tehtiin nyt seitsemättä kertaa. IS nousi kyselyssä suomalaisten tärkeimmäksi uutislähteeksi verkossa syksyllä 2013 ja on pitänyt kärkisijan siitä lähtien.

Tutkimus tehtiin 13.−31. lokakuuta 2016 ja siihen vastasi 1006 henkilöä. Kohderyhmänä oli Suomen 15−79-vuotias väestö Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Lisätiedot:

Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977

* Yle uutisarvostukset 2016

Ilta-Sanomat on myös kokonaistavoittavuudeltaan Suomen luetuin uutismedia (Kansallinen Mediatutkimus 2016). Ilta-Sanomien verkkopalveluissa vieraillaan yli 30 miljoonaa kertaa viikossa. Eri kanavissaan IS tavoittaa viikoittain 2,2 miljoonaa suomalaista.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.