Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 21.3.2017 klo 16:15Sanoma Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2017 päätti tänään hallituksen ehdotuksen mukaisesti maksaa osinkoa 0,20 euroa osakkeelta sekä valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta. Myös muut ehdotukset yhtiökokoukselle hyväksyttiin sellaisinaan.Hallitukseen valittiin uudelleen Pekka Ala-Pietilä, Antti Herlin, Anne Brunila, Mika Ihamuotila, Nils Ittonen, Denise Koopmans, Robin Langenskiöld, Rafaela Seppälä and Kai Öistämö. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Ala-Pietilä ja varapuheenjohtajaksi Antti Herlin.Yhtiökokous vahvisti vuoden 2016 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2016.
Voitonjako ja osingonmaksuYhtiökokous päätti maksaa tilikaudelta 2016 osinkoa 0,20 euroa osakkeelta ja siirtää 350 000 euroa lahjoitusvaraukseen hallituksen päätettäväksi. Osingonjaon täsmäytyspäivä on 23.3.2017 ja osingon maksupäivä Suomessa 30.3.2017. Suomen ulkopuolella osingon todellinen maksupäivä riippuu osingonmaksua välittävän pankin menettelystä.
Valtuutus omien osakkeiden hankkimiseenYhtiökokous valtuutti Sanoman hallituksen päättämään enintään 16 000 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta. Valtuutus on voimassa 30.6.2018 saakka ja se päätti varsinaisen yhtiökokouksen 12.4.2016 antaman valtuutuksen.Osakkeet hankitaan yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla, jolloin hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakoon käytettävissä olevia varoja. Osakkeita voidaan hankkia joko kaikille osakkeenomistajille osoitetulla ostotarjouksella yhtäläisin ehdoin tai muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Osakkeet hankitaan yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yrityskauppojen tai muiden liiketoimintajärjestelyjen rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi, osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai muutoin edelleen luovutettaviksi, yhtiöllä pidettäviksi tai mitätöitäviksi.
Yhtiöjärjestyksen muutosYhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestyksen pykälät 6 ja 9 kuulumaan seuraavasti:6 §: Hallitukseen kuuluu vähintään viisi (5) ja enintään yksitoista (11) jäsentä. Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitsee yhtiökokous. Hallituksen jäsenten toimikausi alkaa varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä ja päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.9 §: Yhtiöllä on yksi (1) tilintarkastaja, jonka tulee olla Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan toimikausi päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Hallituksen jäsenet ja heidän palkkionsaSanoman hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin yhdeksän. Hallitukseen valittiin jäsenet Pekka Ala-Pietilä, Antti Herlin, Anne Brunila, Mika Ihamuotila, Nils Ittonen, Denise Koopmans, Robin Langenskiöld, Rafaela Seppälä ja Kai Öistämö. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Ala-Pietilä ja varapuheenjohtajaksi Antti Herlin.Uuden yhtiöjärjestyksen mukaan hallituksen jäsenten toimikausi päättyy varsinaiseen yhtiökokoukseen 2018.Yhtiökokous päätti säilyttää hallituksen kuukausipalkkiot ennallaan. Palkkiona maksetaan
- puheenjohtajalle 8 500 euroa kuukaudessa,
- varapuheenjohtajalle 6 500 euroa kuukaudessa ja
- jäsenille 5 500 euroa kuukaudessa.
Hallituksen kokouspalkkiot ovat:
- hallituksen jäsenet, joiden kotipaikka on muualla kuin Suomessa: 1 000 euroa / hallituksen kokous, jossa on ollut paikalla
- hallituksen valiokuntien puheenjohtajat: 2 000 euroa / valiokuntakokous, jossa on ollut läsnä
- valiokuntien jäsenet, joiden kotipaikka on muualla kuin Suomessa: 2 000 euroa / valiokuntakokous, jossa on ollut paikalla ja 1 000 euroa / valiokuntakokous, jossa on ollut läsnä
- valiokuntien jäsenet, joiden kotipaikka on Suomessa 1 000 euroa / valiokuntakokous, jossa on ollut läsnä.
Yhtiön toimitusjohtajalle tai yhtiöön päätoimisessa työ- tai toimisuhteessa oleville henkilöille ei makseta palkkioita hallituksen jäsenyydestä. Susan Duinhovenin jäädessä pois hallituksesta yhtään tällaista jäsentä ei ole.
TilintarkastajatYhtiökokous valitsi tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:n päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Samuli Perälä. Tilintarkastajille päätettiin maksaa palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan.
LisätietojaSanoman sijoittajasuhteet, Anna Tuominen, p. 040 584 6944
SanomaSanoma on median ja oppimisen edelläkävijä, jolla on päivittäin vaikutus miljoonien ihmisten elämään. Tarjoamme kuluttajille merkityksellistä sisältöä, yritysasiakkaillemme ainutlaatuisia markkinointiratkaisuja ja autamme opettajia kehittämään jokaisen lapsen taitoja.Sanoma toimii Suomessa, Hollannissa, Belgiassa, Puolassa ja Ruotsissa. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 1,6 miljardia euroa ja työllistimme yli 5 000 ammattilaista. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä.