Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 10.3.2016 klo 9.00Sanoman vuoden 2015 vuosikertomus on julkaistu tänään sähköisessä muodossa. Vuosikertomus koostuu ’Sanoma View’-osiosta sekä vuoden 2015 tilinpäätöksestä ja hallituksen toimintakertomuksesta. Sanoman yritysvastuuraportti on osa ’Sanoma View’-dokumenttia. Tilinpäätös ja ’Sanoma View’ ovat luettavissa suomeksi ja englanniksi osoitteessa Sanoma.com sekä Sanomaview.com.Samaan aikaan ilmoittautuminen Sanoman 12.4.2016 pidettävään yhtiökokoukseen on alkanut ja päättyy 6.4.2016 klo 16.00. Yhtiökokouskutsu julkaistiin pörssitiedotteena 9.2.2016.LisätietojaSanoman sijoittajasuhteet, Pekka Rouhiainen, puh. 040 739 5897SanomaSanoma on kuluttajamediaan ja oppimiseen keskittyvä inspiroiva, luotettava ja arvostettu yhtiö. Perustamisvuodesta 1889 lähtien Sanomalle on ollut olennaista luovuus ja riippumaton ajattelu. Ne toimivat pohjana sisällön tuottamiselle jatkuvasti tuorein ja monipuolisin tavoin.Sanoma tarjoaa kuluttajille kiinnostavaa ja merkityksellistä sisältöä. Monikanavaiset mediabrändit ovat osa ihmisten elämää joka päivä. Tiiviin kuluttajasuhteen ansiosta Sanoma voi tarjota yritysasiakkailleen  ainutlaatuisia markkinointiratkaisuja.Sanoma Learningin oppimisratkaisut auttavat opettajia kehittämään jokaisen lapsen taitoja ja tarjoavat lapsille hyvät edellytykset pärjätä elämässä.Sanoma toimii Suomessa, Hollannissa, Belgiassa, Puolassa ja Ruotsissa. Sanoman liikevaihto on yli 1,7 miljardia euroa ja yhtiössä työskentelee yli 6000 henkilöä.