Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 13.4.2016 klo 8.45Sanoma Oyj:n hallitus on järjestäytymiskokouksessaan valinnut keskuudestaan jäsenet tarkastusvaliokuntaan ja henkilöstövaliokuntaan vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen asti.Tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Anne Brunila (pj.), Nils Ittonen, Denise Koopmans ja Robin Langenskiöld. Kaikki valiokunnan jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä. Anne Brunila, Denise Koopmans ja Robin Langenskiöld ovat riippumattomia myös yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista hallinnointikoodin tarkoittamalla tavalla.Henkilöstövaliokunnan jäseniksi valittiin Kai Öistämö (pj.), Mika Ihamuotila ja Rafaela Seppälä. Kaikki valiokunnan jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä ja yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista hallinnointikoodin tarkoittamalla tavalla.Lisäksi Sanomalla on Työvaliokunta. Työvaliokunnan kokoonpanoon kuuluvat Sanoman hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä toimitusjohtaja ja puheenjohtajan kutsusta yksi tai useampi hallituksen jäsen. Vuonna 2016 työvaliokuntaan kuuluvat Pekka Ala-Pietilä (pj.), Antti Herlin, Nils Ittonen ja Susan Duinhoven.LisätietoaSanoman sijoittajasuhteet, Pekka Rouhiainen, p. 040 739 5897SanomaSanoma on kuluttajamediaan ja oppimiseen keskittyvä inspiroiva, luotettava ja arvostettu yhtiö. Perustamisvuodesta 1889 lähtien Sanomalle on ollut olennaista luovuus ja riippumaton ajattelu. Ne toimivat pohjana sisällön tuottamiselle jatkuvasti tuorein ja monipuolisin tavoin.Sanoma tarjoaa kuluttajille kiinnostavaa ja merkityksellistä sisältöä. Monikanavaiset mediabrändit ovat osa ihmisten elämää joka päivä. Tiiviin kuluttajasuhteen ansiosta Sanoma voi tarjota yritysasiakkailleen ainutlaatuisia markkinointiratkaisuja.Sanoma Learningin oppimisratkaisut auttavat opettajia kehittämään jokaisen lapsen taitoja ja tarjoavat lapsille hyvät edellytykset pärjätä elämässä.Sanoma toimii Suomessa, Hollannissa, Belgiassa, Puolassa ja Ruotsissa. Sanoman liikevaihto on yli 1,7 miljardia euroa ja yhtiössä työskentelee yli 6000 henkilöä.
Sanoman hallituksen valiokunnat 2016–2017
13.04.2016
Sanoma Oyj
Pörssitiedotteet