Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 11.12.2015 klo 13.00

Sanoma on saanut päätökseen arvonalentumistestauksen vuodelta 2015.

IFRS-tilinpäätöskäytännön mukaan rahavirtaa tuottaville yksiköille on tehtävä liikearvon alentumista mittaava testi vähintään kerran vuodessa, jotta voidaan todeta, että pitkäaikaisista varoista kerrytettävissä oleva rahamäärä on niiden kirjanpitoarvoa suurempi. Kerrytettävissä oleva rahamäärä arvioidaan myös aina, kun omaisuuserän arvo on saattanut alentua.

Kaikkien rahavirtaa tuottavien yksiköiden arvonalentumista testattiin strategisten talouslukujen perusteella. Sanoma Media BeNe-liiketoimintayksikössä todettiin tarve noin 78 milj. euron arvonalentumisen kirjaamiselle, joka koostuu noin 55 milj. euron liikearvon alaskirjauksesta sekä noin 23 milj. euron muiden aineettomien hyödykkeiden alaskirjauksesta.

Erillisyhtiöiden paikallisia tilinpäätöksiä varten tehdyissä arvonalentumistestauksissa juridinen yhtiö Image B.V. (SBS Netherlands) tulee kirjaamaan alas liikearvoa ja muita aineettomia hyödykkeitä noin 167 milj. euroa.

Sanoma Oyj tulee tekemään emoyhtiön kirjanpidossa noin 175 milj. euron alaskirjauksen, joka kohdistuu Image B.V. osakkeisiin ja noin 7 milj. euron alaskirjauksen, joka kohdistuu muihin omaisuuseriin.

Lisätietoja
Sanoman sijoittajasuhteet, Pekka Rouhiainen, puh. 040 739 5897

Sanoma.com

Get the world. Sanoma auttaa ihmisiä kohtaamaan maailman ja ymmärtämään sitä.

Uskomme maailmaan, joka on täynnä mahdollisuuksia, tunteita, vuorovaikutusta ja inspiraatiota. Maailman voi tavoittaa ja kokea, siihen voi vaikuttaa ja sen haluaa jakaa. Sellaisen maailman me haluamme tarjota.

Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. Suomessa ja Hollannissa Sanoma on markkinoiden johtava, monikanavainen mediayhtiö. Sanomalla on oppimisliiketoimintaa Suomessa, Ruotsissa, Hollannissa, Belgiassa ja Puolassa. Vuonna 2014 konsernin liikevaihto oli 1,9 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä.