Lehdistötiedote 26.1.2015 

Ilta-Sanomat päästää ääneen joukon netistä tuttuja videoblogien tekijöitä. ISTV:ssä nähdään 2.−6.2 klo 15.15 päivittäin vartin mittainen suora Kupla-uutislähetys. Uutislähetysten ankkureina toimivat vloggaajat saavat itse päättää lähetyksen sisällön ja esitystavan.    

”Lähdimme liikkeelle kahdesta oletuksesta: nuoret eivät ole kiinnostuneita uutisista, eivät ainakaan perinteisen median tavasta kertoa niitä. Uskomme kuitenkin, että uutisille on edelleen tilausta myös nuorten parissa”, Ilta-Sanomien sosiaalisen median tuottaja Matti Markkola sanoo. ”Totesimme että meidän täytyy keksiä tapa esittää uutisia uudella, nuoria kiinnostavalla tavalla.  Annamme Kupla-uutislähetyksissä nuorten itse päättää, mikä tuo heitä kiinnostava tapa on.”

Viikon Kupla-lähetyksiä ankkuroivat seuraavat vloggaajat:

Ma 2.2.  – Mmiisas
Ti 3.2. – Prinssi Jusuf
Ke 4.2. – Mansikkka + Mariieveronica + Iina-Katariina
To 5.2. – Herbalisti
Pe 6.2. – Mentaalisavuke

”Perinteiset uutiset saattavat olla ihan pikkasen tylsiä ja vähän liian virallisia. Kohta selviää, miksi ne muotoutuvat, kun youtubettajat toimivat uutisankkureina”, kommentoi mmiisas, eli Miisa Rotola-Pukkila. Suomen suosituimpiin kuuluvan vloggaajan YouTube-kanavalla on yli 140 000 tilaajaa.  

Prinssi Jusuf eli Iyouseyas Belayneh käsittelee omassa lähetyksessään viidakkokuumetta. Mitä se on?  ”Saat tietää sen, kun katsot lähetyksen. Haluan käsitellä komiikan keinoin nuorten ja ulkomaalaisten kohtaamia ongelmia, niiden hyviä ja huonoja puolia. Lähdin tähän mukaan siksi, että pääsen tarjoamaan yleisölle ajatuksiani. Haluan muuttaa suomalaisten ajattelua positiivisimmaksi ja antaa hyvää esimerkkiä mamuista. Siinä on vielä paljon työtä.”  

Prinssi Jusuf on tehnyt videoita yhdessä Mustan Barbaarin kanssa. Kaverukset ovat muun muassa ”Taru painojen herrasta” -videosarjan takana.

Tutustu osoitteessa www.iltasanomat.fi/kupla

Lisätietoja:

Sosiaalisen median tuottaja Matti Markkola, Ilta-Sanomat, matti.markkola@iltasanomat.fi, p. 050 3549 303

Ilta-Sanomat on Suomen toiseksi suurin sanomalehti, suurin iltapäivälehti sekä verkon ja mobiilipalvelujen markkinajohtaja. Yhteensä Ilta-Sanomien mediaperheen tuotteet tavoittavat yli 3,1 miljoonaa suomalaista viikoittain.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.