Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 17.6.2015 klo 13.00

Heike Tyler, Sanoman johtoryhmän jäsen vuodesta 2012 alkaen, jättää tehtävänsä Sanomassa 30.6.2015, koska hänen johtamansa liiketoimintayksikkö Sanoma Media Russia and CEE lopettaa toimintansa.

Heike Tyler on onnistuneesti vastannut Sanoman medialiiketoimintojen yritysmyynneistä kahdeksassa maassa (Bulgaria, Kroatia, Romania, Serbia, Slovenia, Tšekki, Ukraina ja Unkari), osana Sanoman strategiaa keskittyä ydinliiketoimintoihinsa. Tämän lisäksi suurin osa Sanoman Venäjän liiketoiminnoista on myyty. Talousasioihin keskittyvän sanomalehden Vedomostin myynnistä Ivanialle ja United Pressin aikakauslehtien myynnistä Moscow Timesille tiedotettiin huhtikuussa 2015. Nämä kaupat on saatu päätökseen. Venäläisen Fashion Pressin myynnistä tiedotettiin joulukuussa 2014. Fashion Pressin kauppa edellyttää Venäjän kilpailuviranomaisten, kuten ulkomaisia investointeja valvovan komission, hyväksyntää.

”Heike Tylerin panos yritysmyyntien toteuttamisessa Venäjällä ja Itä-Euroopassa Sanoman strategisten valintojen mukaisesti on ollut erittäin arvokas”, kommentoi Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen. ”Kun yritysmyynnit on nyt saatu toteutettua, on luonnollista että hän siirtyy kohti uusia haasteita. Haluan kiittää Heikea loistavasta työstä haastavien markkinaolosuhteiden keskellä ja toivottaa hänelle menestyksekästä tulevaisuutta.”

Lisätietoja
Sanoman viestintä, Robin Janszen, puh. +31 6 2293 2643

Sanoman sijoittajasuhteet, Olli Turunen, puh. 040 552 8907

Sanoma.com

Get the world. Sanoma auttaa ihmisiä kohtaamaan maailman ja ymmärtämään sitä.

Uskomme maailmaan, joka on täynnä mahdollisuuksia, tunteita, vuorovaikutusta ja inspiraatiota. Maailman voi tavoittaa ja kokea, siihen voi vaikuttaa ja sen haluaa jakaa. Sellaisen maailman me haluamme tarjota.

Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. Suomessa ja Hollannissa Sanoma on markkinoiden johtava, monikanavainen mediayhtiö. Sanomalla on oppimisliiketoimintaa Suomessa, Ruotsissa, Hollannissa, Belgiassa ja Puolassa. Vuonna 2014 konsernin liikevaihto oli 1,9 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä.