HS Teeman lukijoista yhdeksän kymmenestä on tyytyväisiä lehden sisältöön. Lukijatutkimuksen mukaan Teema palvelee lukijoitaan parhaiten tarjoamalla uutta ja syvempää tietoa eri aiheista ja ilmiöistä. Teema keskittyy yhteen aiheeseen kerrallaan.
”HS Teema on löytänyt lukijansa. Lehden irtonumeromyynti on kovassa kasvussa ja myös tilaajamäärä lisääntyy jatkuvasti. Ilmestymiskertojen lisäämisen myötä pystymme tarjoamaan entistä enemmän syvällistä ja puhuttelevaa asiajournalismia lukijoillemme”, HS Teemasta vastaava liitepäällikkö Lauri Malkavaara kertoo.
Helmikuun HS Teema tuo lähikuvaan suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun kärkinimet Aino ja Alvar Aallon. Vuonna 2014 Aino Aallon syntymästä tulee 120 vuotta ja Alvar Aallon 116 vuotta. Heidän lapsensa ja lapsenlapsensa puhuvat HS Teeman sivuilla henkisestä perinnöstään. Oman puheenvuoronsa kirjoittaa Aalto-tuntija, entinen pääministeri Paavo Lipponen. Hän arvioi Alvar Aallon olevan kaikkien aikojen merkittävin suomalainen.
Lisäksi lehden sivuilla paneudutaan Alvar Aalto Töölönlahden-suunnitelmaan vuodelta 1961 ja pohditaan mitä Helsinkiin nyt rakennetaan – ja mikä arkkitehtuurissa on Aallon jälkeen mennyt pieleen?
Toimittaja Unto Hämäläinen matkustaa Alvar Aallon synnyinseudulle Pohjanmaalle, jossa Aallon rakennukset kertovat paitsi arkkitehdin myös Suomen kehityksestä. Toisaalla maan alta paljastuu luola, jossa on satoja Aaltojen suunnittelemia kalusteita – prototyyppejä, uniikkikappaleita ja kellastuneita vanhoja klassikkoja.
Lopuksi syödään Aaltojen tyylin säilyttäneessä Savoy-ravintolassa arkkitehtien taloudenhoitajan reseptein. Ensiesittelynsä Teemassa saa Aino Aallon juhlavuoden kunniaksi tehty leivos.
Arkkitehtuurin teemanumeron jälkeen on vuorossa Teema 2/2014, ruoka-, ravinto- ja ravintolanumero, joka ilmestyy 3. huhtikuuta.
HS Teema on myynnissä Sanomatalon Kulmassa, verkossa osoitteessa hs.fi/teema sekä hyvin varustetuissa Lehtipisteen myyntipisteissä. Teeman vuositilaus sisältää 6 numeroa. Tilauksen voi tehdä numerosta 010 800 820 tai osoitteessa hs.fi/teema. Hinta on 26,90 e (HS-tilaajalle 21,90 e).