Lehdistötiedote 20.1.2014 klo 12

Sanoman mediamyynnistä ja -asiakkuuksista Suomessa vastaavaksi johtajaksi nimitetään 1.2.2014 alkaen Antti Järvinen. Antti siirtyy Sanomaan mediatoimistokonserni Omnicom Media Groupin Suomen toimitusjohtajan paikalta. Kuluttajamyynnistä ja -asiakkuuksista vastaavaksi johtajaksi nimitetään 1.2.2014 alkaen Ruokakeskon markkinointijohtajan paikalta Sanomaan siirtyvä Niina Ryynänen. Muutoksen tavoitteena on tiivistää mediarajat ylittävää yhteistyötä ja rakentaa entistä paremmat kasvuedellytykset monikanavaiselle tulevaisuuden medialle.  

”Asiakkaat ratkaisevat lopulta sen, kuka muuttuvassa mediamarkkinassa menestyy. Tavoitteenamme on nyt vauhdittaa tuotteidemme ja palvelujemme kehittämistä niin, että ne palvelevat asiakkaitamme entistä paremmin. Haluamme olla sekä kuluttajien että mainostajien tärkein mediavalinta”, sanoo Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pekka Soini.

Sanoman Suomen-mediatoiminnot fuusioituivat vuodenvaihteessa Suomen monikanavaisimmaksi ja tavoittavimmaksi mediayhtiöksi. Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista, Nelonen Mediasta, Kids Mediasta ja Magazine Mediasta muodostuvalla Sanoma Media Finlandilla on yhteensä 1,2 miljoonaa kuluttaja-asiakasta ja noin 30 % osuus Suomen mainosmarkkinasta.

”Vahvistamme tiimiämme nyt omien alueidensa parhailla osaajilla. Antilla on monipuolinen näkemys mediamyynnistä ja erityisen vahva osaaminen digitaalisista asiakaslähtöisistä ratkaisuista. Niina puolestaan on erittäin kokenut kanta-asiakasmarkkinoinnin ja dataan pohjautuvan kuluttajaymmärryksen asiantuntija. Molemmilla on kattava kokemus Suomen johtavien brändien kanssa työskentelystä”, Pekka Soini täydentää. 

Sanoma Newsin keskitetyn mediamyynnin johtajan tehtävä lakkaa sellaisenaan tässä yhteydessä, ja Risto Kyhälä siirtyy pois Sanoman palveluksesta tammikuun lopussa.

Antti Järvinen ja Niina Ryynänen ovat Sanoma Media Finlandin johtoryhmän jäseniä.

Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Hanna Johde, 040 673 8977, hanna.johde@sanoma.com, Sanoma Media Finland Oy

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.
Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.