Lehdistötiedote 19.3.2014
Samuli Jakobsson, 38, on nimitetty Sanoma Media Finlandin Kids Media -liiketoimintayksikön digitaalisen liiketoiminnan vetäjäksi (Head of Digital) ja johtoryhmän jäseneksi 1.5. alkaen.
Samuli Jakobsson vastaa uudessa tehtävässään Kids Media -liiketoimintayksikön digitaalisen liiketoiminnan kehittämisestä ja tuotevalikoiman kasvattamisesta. Kids Media keskittyy erityisesti kuluttajamaksullisiin digitaalisiin palveluihin, joista markkinoilla ovat jo Aku Ankka Lataamo ja Lasten Oman Kirjakerhon digitaalinen Satukirjasto. Seuraavaksi lanseerausvuorossa on viihteelliseen oppimiseen perustuva aivan uudenlainen edutainment-konsepti.
Samuli Jakobsson siirtyy uuteen tehtäväänsä Helsingin Sanomien kehitystiimistä, jossa hän on vastannut kehityspäällikkönä muun muassa mobiilisovellusten uudistuksesta ja maksumuuri-hankkeesta. Aiemmin hän on työskennellyt kehitystehtävissä Sanoma Digitalilla ja SanomaProlla.
”Haemme uutta liiketoimintaa erityisesti digitaalisista palveluista ja sisältökokonaisuuksista. Esimerkiksi viihteellinen oppiminen ja pelaaminen avaavat meille mahdollisuuksia laajentaa tarjontaamme ja olla entistä vahvemmin mukana lasten ja nuorten mediankäytössä. Samuli Jakobsson tuo mukanaan huippuluokan osaamista kuluttajatuottoihin perustuvien digitaalisten palveluiden kehittämisestä”, liiketoimintajohtaja Ulla Leppä sanoo.
”Koko kansan rakastamat satu- ja sarjakuvahahmot, laadukkaat sisällöt ja kohderyhmän tunteminen tarjoavat meille ainutlaatuiset mahdollisuudet kehittää uusia, mielenkiintoisia ja viihdyttäviä tuotteita, joiden turvalliseen sisältöön vanhemmatkin luottavat”, Samuli Jakobsson sanoo.
Lisätiedot
liiketoimintajohtaja
Ulla Leppä
Kids Media
Puh. (09) 120 5820
Head of Digital (1.5. alkaen)
Samuli Jakobsson
Kids Media
Puh. 040 504 2144
Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin. Yli 200 brändiämme ja palveluamme tavoittavat päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Tänäänkin yli neljä miljoonaa suomalaista viettää yhteensä 3,6 miljoonaa tuntia medioidemme parissa.
Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.