Lehdistötiedote 23.4.2014

Parantaakseen tulostaan ja toiminnallista tehokkuuttaan Sanoma Lehtimedia suunnittelee rakenteellisia muutoksia, jotka saattavat johtaa henkilöstövähennyksiin. Tämänhetkisen arvion mukaan toiminnan uudelleenjärjestelyt saattavat johtaa enintään noin 20 henkilön osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.

”Median kulutuksen muutos sekä heikko taloussuhdanne ovat kääntäneet toimintamme kannattamattomaksi. Näköpiirissä ei ole muutosta, joka ennustaisi kehityksen kääntymistä jälleen kannattavaksi. Tämän vuoksi tehostamistoimien käynnistäminen on valitettavasti välttämätöntä”, Sanoma Lehtimedian toimitusjohtaja Jarmo Koskinen sanoo.           

Muutoksia suunnitellaan ilmoitustuotantoon sekä asiakaspalveluun. Lisäksi suunnitelmiin kuuluu media- ja kuluttajamyynnin tehostamista uudelleen organisoimalla sekä karsimalla päällekkäisiä tehtäviä ja toimintoja.

Sanoma Lehtimedian lehtien, Etelä-Saimaan, Kouvolan Sanomien, Kymen Sanomien ja Uutisvuoksen toimituksissa suunnitellaan taiton, toimituksellisten tehtävien ja tukitoimintojen organisoimista uudelleen.

Henkilöstökuluihin suunnitellaan myös muita säästöjä, joilla voitaisiin minimoida vähennettävien henkilöiden määrää.

Kutsu neuvotteluihin annettiin 23.4. ja niiden kesto on arviolta kuusi viikkoa. 

10.4.2014 tiedotettiin, että Sanoma Lehtimedian enemmistöosuus siirtyy Länsi-Savo-konsernille. Yritysjärjestelyn ensimmäinen vaihe saadaan päätökseen arviolta tammikuussa 2015, ja yhtiö siirtyy kokonaisuudessaan Länsi-Savon omistukseen viiden vuoden kuluessa. Sanoma Lehtimedian mediatoimintojen liikevaihto vuonna 2013 oli 39,7 miljoonaa euroa ja henkilömäärä keskimäärin kokoaikaisiksi muutettuna 234. 

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jarmo Koskinen, Sanoma Lehtimedia, p. 05 2100 2001  

Sanoma Lehtimedia Oy on Kaakkois-Suomessa toimiva sanomalehtiä kustantava mediayhtiö, joka kustantaa Etelä-Saimaata Etelä-Karjalassa, Kouvolan Sanomia pohjoisessa Kymenlaaksossa ja Kymen Sanomia eteläisessä Kymenlaaksossa. Lisäksi yhtiö julkaisee Uutisvuoksea Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven alueella sekä kaupunkilehtiä Vartti Kouvola ja Vartti Etelä-Karjala sekä matkailijoille suunnattua Finturist-lehteä.Sanoma Lehtimedian sähköisiin palveluihin kuuluvat lehtien verkkopalveluiden lisäksi muun muassa verkkoilmoituspalvelut Finskidka.fi ja Ruokapaikka.fi.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.

Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.