PB Magazine voitti Eddie & Ozzie Awards -kilpailun asiakaslehtien paras redesign -sarjan (custom – redesign – less than 6 issues). Palkinnot jaettiin eilen torstaina New Yorkissa järjestetyssä tilaisuudessa. Kilpailuun osallistui tänä vuonna yli 2 800 ehdokasta, joista finalistit valitsi yli 300:sta alan ammattilaisesta koottu paneeli. Kilpailun Ozzie-osuus keskittyy designiin, kun taas Eddie-osuudessa palkitaan parhaita sisältöjä.
Nordea Private Bankingin asiakkaille tehty PB Magazine on elämyksellinen talouslehti, joka vie lukijansa ajankohtaisten talousilmiöiden ja sijoittamisen hyötytiedon pariin unohtamatta kiinnostavia ihmisiä, kulttuuria, taidetta ja kulinarismia. Lehden konsepti ja ulkoasu uudistettiin alkuvuodesta 2014. Visuaalisesta uudistuksesta vastasi AD Tomi Metsä-Heikkilä.
”Yksi tärkeä tavoite PB Magazinea perustaessamme oli tehdä lukuhetkestä osa Private Banking -palvelua. Asiakkaiden toiveiden pohjalta toteutettu lehden uudistus on entisestään parantanut lehden kiinnostavuutta. Lehti on meille tapaamisten ohella luonteva tapa päästä lähelle asiakasta”, Nordea Private Bankingin Suomen-maajohtaja Jukka Perttula sanoo.
”Voitto arvostetussa kilpailussa on hieno osoitus siitä, että olemme onnistuneet räätälöimään Nordea Private Bankingin laatutietoiselle kohderyhmälle lehden, jonka visuaalisuus edustaa maailman huippua. Uskomme, että monikanavaistuvassa viestinnässä printillä on jatkossa entistä tärkeämpi rooli erottautuvana ja sitouttavana mediana, kun kyseessä ovat yritysten arvokkaimmat kohderyhmät”, Head Office Finlandin toimitusjohtaja Kati Sulin toteaa.
Head Office Finland syntyi, kun Sanoma yhdisti kansainvälisen sisältömarkkinointiketjunsa osaamisen ja resurssit Sanoma Yritysjulkaisuihin syyskuun alussa. Head Office valittiin vuoden sisältömarkkinointitoimistoksi Content Marketing World Conferencessa viime vuoden syksyllä. Sanoma Yritysjulkaisut on puolestaan valittu neljästi peräkkäin Suomen parhaaksi asiakaslehtitaloksi Taloustutkimuksen joka toinen vuosi tekemässä tutkimuksessa.