Lehdistötiedote 21.1.2014

Lauri Jäntin säätiö on myöntänyt Helsingin Sanomien julkaisemalle, toimittaja Heikki Aittokosken kirjoittamalle Narrien laivalle kunniamaininnan, joka on arvoltaan 5000 euroa. Viime syksynä ilmestynyttä kirjaa on tähän mennessä myyty jo yli 3000 kappaletta. Lauri Jäntin palkinto on jaettu vuodesta 1985 lähtien merkittävän suomenkielisen tietokirjan tekijälle.

Narrien laiva on ulkomaantoimittaja Heikki Aittokosken syväluotaus maailmasta. Aittokoski etsii kirjassaan köyhyyden, kärsimyksen ja väkivallan syihin vastauksia neljältä mantereelta. Narrien laiva purjehtii muun muassa sodan runtelemassa Somaliassa, Lontoon ökyrikkaissa taidepiireissä, Nicaraguan rutiköyhällä maaseudulla, Bangladeshin naisompelijoiden arjessa ja Kabulin katulasten parissa.

Heikki Aittokoski on Helsingin Sanomien pitkän linjan ulkomaantoimittaja. Hän on työskennellyt 1990-luvulta lähtien reportterina, kirjeenvaihtajana ja ulkomaantoimituksen esimiehenä. Kirjassaan hän hakee vastauksia suuriin kysymyksiin, jotka vuosien varrella ovat uutistyössä jääneet kaihertamaan.

Helsingin Sanomat aloitti vuonna 2005 kirjojen kustantamisen oman brändin alla. Kirjasarjan nimi on HS-kirjat. Yhdeksän vuoden aikana Helsingin Sanomat on julkaissut 64 kirjaa. Niiden joukossa on ollut 15 käännöskirjaa, 5 keittokirjaa ja 4 sarjakuvakirjaa.

Kirjojen kustantaminen on ollut Helsingin Sanomille menestyksekästä. Melkein kaikki kirjat ovat myyneet enemmän kuin kirjat Suomessa keskimäärin. Vuosi 2013 oli HS-kirjoille kaikkien aikojen paras.

"Suurin osa HS-kirjoista on toimitettu lehdestä julkaistusta materiaalista tai ne ovat Helsingin Sanomien toimittajien kirjoittamia omilta erikoisaloiltaan", sanoo kirjasarjan perustanut ja siitä nykyisinkin vastaava toimittaja Lauri Malkavaara. "Menestys on tietenkin lehden kannalta monellakin tavalla mainio asia. Toimittajien tekstejä pidetään niin suuressa arvossa, että niitä halutaan lukea myös kovien kansien välistä."

Eniten HS-kirjoja ovat kirjoittaneet Kuukausiliitteen tunnetut toimittajat Ilkka Malmberg ja Unto Hämäläinen.

Kaksi menestyneintä kirjaa ovat olleet suurikokoinen reseptikirja Ruokatorstai, jota on myyty yli 20 000 kappaletta, ja Helsingin vanhan rakennuskannan tuhoamisesta kertova Puretut talot, jota on myyty melkein yhtä paljon.

HS-kirjat ovat saaneet vuosien varrella palkintoja myös ulkoasustaan. Suomen kirjataiteen komitean vuoden kauneimpien kirjojen kokoelmaan on valittu keittokirja Ruokatorstai, kauniita sisätiloja esittelevä Sisäänkäyntejä, Suomen halvimmasta maa-alueesta kertova Hehtaari, kansalaisten omia kokemuksia kerännyt Muistikuvia Suomesta, helikopterilennosta kertonut ilmakuvakirja Suomi linnun silmin sekä luvattomista maahanmuuttajista kertova Paperittomat. 

Lisätietoja:

Lauri Malkavaara, Helsingin Sanomat, lauri.malkavaara@hs.fi tai p. 040 510 6203
Heikki Aittokoski, Helsingin Sanomat, heikki.aittokoski@hs.fi tai p. 040 500 2872

Helsingin Sanomat tavoittaa eri kanavien kautta 1,9 miljoonaa suomalaista joka viikko. Helsingin Sanomiin kuuluu päivälehden lisäksi mm. Nyt-liite, Kuukausiliite, HS Teema, HS.fi, HS-kirjat ja HS-uutiset Nelosella. Hesari tarjoaa ainutlaatuista journalismia sanomalehdessä, tietokoneella, älypuhelimella ja tabletilla.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.
Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.