Metron lukijakunta on nuorekas: lehden lukijoista 65 prosenttia on alle 50-vuotiaita, 30 prosenttia alle 30-vuotiaita ja 20 prosenttia alle 25-vuotiaita. Lukijoista 70 prosenttia on pääkaupunkiseudulta. Helsinkiläisten parissa Metron lukeminen kasvoi 13 prosenttia.  

Metron jakelun keskittyminen julkiseen liikenteeseen tarjoaa lehdelle valtavan lukijapotentiaalin. Metron jakelualueen asukkaista yli puolet käyttää julkisia liikennevälineitä. Potentiaali kasvaa tulevaisuudessa entisestään, kun julkisen liikenteen tärkeät kehityshankkeet, länsimetro ja Marja-rata valmistuvat.    

”Metron tuoreet lukijamäärät ovat jälleen hyvä osoitus siitä, että painetulle lehdelle on edelleen kysyntää myös nuorten lukijoiden parissa. Julkisessa liikenteessä vietetty aika on Metrolle oiva lukuhetki: lehti on tarjolla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Urbaanin, nuorekkaan ja kansainvälisen lehden avulla myös mainostajat tavoittavat kohderyhmänsä tehokkaasti”, Metrosta vastaava Helsingin Sanomien kaupallinen johtaja Sanna Myller toteaa.

Metron jakelumäärää lisättiin vuoden 2013 alusta 15 prosenttia. Myös lehden verkkopalvelu on osaltaan lisännyt lehden tunnettuutta. Helmikuussa uudistuneessa Metro.fi:ssä vieraillaan viikoittain noin 300 000 kertaa. Lukijoiden lähettämät kuvat ovat edelleen Metron ja Metro.fi:n ydintä. Niiden kautta toimitus saa uutisvinkkejä ja kiinnostavaa sisältöä nopeasti ja tehokkaasti. Lukijat lähettivät Metroon viime vuonna lähes 30 000 kuvaa sekä tuhansia kolumneja ja juttuja.

* TNS Atlas 2013, 15−69 -vuotiaat. Verrattu TNS Atlas 2013 kokovuosiaineistoa tammi-kesä 2013 aineistoon.