Lehdistötiedote 28.4.2014
Vuonna 1999 perustettu Huuto.net on kasvanut 15 vuodessa Suomen suurimmaksi vertaiskaupaksi. Vuonna 2013 Huuto.netissä solmittiin yhteensä 2 643 967 kauppaa ja kauppojen kokonaisarvo oli lähes 76 000 000 euroa. Helmikuussa 2014 Huuto.net ylitti 300 miljoonan jätetyn myynti-ilmoituksen rajapyykin, mikä merkitsee keskimäärin yli 55:tä ilmoitusta jokaista Suomen asukasta kohden vauvasta vaariin.
Kuluttajien välinen kaupankäynti eli vertaiskauppa koki mullistuksen 15 vuotta sitten Huuto.netin perustamisen myötä. Huuto.net oli Suomen ensimmäinen internetiä hyödyntävä huutokauppa-alusta tuoden kuluttajille helpon ja turvallisen tavan käydä vertaiskauppaa. Huuto on edelleen Suomen ainoa varsinainen vertaiskauppaan soveltuva alusta: tuotteen hinta ja toimitustapa määräytyvät palvelun kautta, mikä erottaa sen perinteisistä ilmoituspalstoista.
Palvelun suosio on kasvanut vuosien varrella tasaisesti, ja vertaiskaupan käymisen uskotaan kasvavan yleisesti myös tulevaisuudessa. Viime vuoden puolella toteutettu tutkimus kertoo, että 24 prosenttia kuluttajista aikoo käydä vastaisuudessa enemmän vertaiskauppaa.
Suomen ensimmäisestä verkkohuutokaupasta monipuoliseksi vertaiskaupan alustaksi
Huuto.net on vuosien saatossa kehittynyt Suomen ensimmäisestä verkkohuutokaupasta monipuoliseksi vertaiskaupan alustaksi, jonka kautta myydään kaikkea mahdollista. Nimestään huolimatta moni Huuto.netin kaupoista ei enää synny huutokauppamenetelmällä, vaan yhä useampi kauppa solmitaan ennalta määrätyllä kiinteällä hinnalla. Huuto.netin perustaja Lari Lohikoski muistelee Huuto.netin toimineen alun alkujaan myös keskustelupalstana.
”Palvelun ympärille muodostui ensimmäisinä vuosina tiivis yhteisö, ja Huuto.netin keskustelupalstoilla käytiin keskusteluja kaikista elämänalueista. Sivuston aktiiviset käyttäjät myös seurasivat ilmoituksia sekä ohjeistivat käyttäjiä reilusta kaupankäynnistä ja sivuston etiketistä. Huuto.net oli kuin sosiaalinen media ennen sosiaalista mediaa”, kertoo Lohikoski.
Toimintansa alkuaikoina Huuto.netin myydyimpiä tuotteita olivat tietokoneet ja tietokoneiden osat sekä keräilytavara, esimerkiksi postimerkit. Pikkuhiljaa myytyjen tuotteiden joukkoon tulivat musiikki ja elokuvat sekä lastenvaatteet. Nykyään suosituimpia tuoteosastoja ovat koti, harrastukset, vaatteet, lastentarvikkeet ja elektroniikka. Vuonna 2013 Huuto.netissä myytyjen tuotteiden kokonaisarvo oli 75 857 539,10 euroa.
Vertaiskauppa murroksessa
Suomalaiselle vertaiskauppa-alalle on viime vuosina syntynyt monia uusia verkkopohjaisia ilmoittelupalstoja, niin kotimaisia kuin kansainvälisiä ketjujakin. Myös Facebookin ilmoituspalstoilla käy kuhina. Huuto.netin tuotepäällikkö Toni Ruuskan mukaan ala on äärimmäisen mielenkiintoisessa tilassa. Ruuska kuitenkin näkee samalla myös selvän pesäeron Huudon ja muiden vertaiskauppapalstojen välillä.
Huuto.netin Suomalaiset ja vertaiskauppa 2013 -tutkimus. Tutkimusyhtiö Cintin toteuttamaan verkkopaneelikyselyyn vastasi 1035 suomalaista heinäkuussa 2013.
”Huuto.net eroaa netin keskimääräisistä ilmoituspalstoista siinä, että palvelumme on teknisestikin aito kauppapaikka. Jokainen kauppa hintoineen ja osapuolineen rekisteröidään, minkä vuoksi palvelu on turvallinen ja mitattavissa. Kun ihmiset myyvät jotain Huudon kautta, tuotteen oikea hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan, eikä heidän tarvitse huolehtia esimerkiksi puhelimessa tinkimisestä. Se on internetin suuri etu suhteessa lähikaupan ilmoitustauluihin”, sanoo Huuto.netin tuotepäällikkö Toni Ruuska.
Ruuskan mukaan Huuto.netin isoimmat uudistukset tulevat lähiaikoina keskittymään erityisesti mobiiliin.
Huuto.netin virstanpylväät
1998: Huuto.netin perustaja Lari Lohikoski yrittää saada ystäviään mukaan ideaansa perustaa nettihuutokauppa. Kukaan ystävistä ei innostu, joten Lohikoski päättää perustaa palvelun itse.
1999: Palvelu avataan tammikuussa. Suosituimmiksi tuotteiksi nousevat postimerkit ja tietokoneosat.
1999: Bukowskis-taidehuutokauppa ostaa Huuto.netin Lari Lohikoskelta.
2001: Palvelu myydään eteenpäin SoneraPlazalle, joka fuusioituu myöhemmin osaksi Soneraa.
2005: Ilta-Sanomat ostaa Huuto.netin ja palvelu siirtyy osaksi Sanoma-konsernia.
2007: Huuto.net muuttuu entistä monimuotoisemmaksi vertaiskaupan alustaksi. Perinteisen huutokaupan lisäksi palvelussa voi myydä myös kiinteällä Osta heti -hinnalla.
2008: Myös yrityskäyttäjät toivotetaan tervetulleiksi palveluun. Nykyisin Huuto.net on tärkein myyntikanava tuhansille pienille ja keskisuurille yrityksille.
2008: Taloustutkimus nostaa Huuto.netin Suomen tunnetuimmaksi verkkobrändiksi.
2013: Uudistunut Huuto.net julkaistaan. Palvelussa on uusi ulkoasu ja hakukone sekä mahdollisuus tehdä suoria hintaehdotuksia myyjälle.
2014: Huuto.net ylittää helmikuussa 300 miljoonan jätetyn myynti-ilmoituksen rajapyykin.
2014: Katse kohti mobiilia. Huuto.netiä voi käyttää myös älypuhelimella ja Android-sovelluksena.
Lisätiedot:
Toni Ruuska
Tuotepäällikkö / Huuto.net
+358 9 122 2869
toni.ruuska@sanoma.fi
Huuto.net on Suomen suurin kauppapaikka verkossa, jossa myydään ja ostetaan tuotteita suoraan muilta käyttäjiltä. Huuto.netissä myyjät voivat itse määritellä, myyvätkö he tuotteensa kiinteällä hinnalla vai haluavatko järjestää huutokaupan. Ostajalle Huuto.net tarjoaa maan laajimman tuotevalikoiman ja turvallisen tavan tehdä kauppaa. Suomen ensimmäinen verkon vertaiskauppa Huuto.net on perustettu vuonna 1999, ja kaupankäynti Huuto.netissä on ollut alusta alkaen nopeaa, helppoa ja ilmaista. Aktiivisia käyttäjiä on yli puoli miljoonaa. Huuto.net on osa Sanoma-konsernia. www.huuto.net