Helsingin Sanomien siteeratuimpia uutisia olivat Marimekon kopiointikohut, Puolan jätekipsivuoren fosforivuoto, epäselvyydet huumepoliisissa ja Kevan johdossa sekä veronkiertoon liittyvä uutisointi. Myös monet politiikan uutiset ja erilaiset selvitykset keräsivät hyvin sitaatteja. STT-Lehtikuva siteerasi Helsingin Sanomien ja Nelosen uutisten uutisia vuoden 2013 aikana yhteensä 280 kertaa.
”Siteerausten määrä osoittaa, että olemme onnistuneet työssämme. Helsingin Sanomien arvolupaukseen kuuluu, että olemme puhuttelevaan ja laadukkaaseen journalismiin sitoutunut uutismedia. Keskitymme myös jatkossa tutkivaan journalismiin ja perusteellisiin selvityksiin, jotta voimme palvella lukijoitamme parhaalla mahdollisella tavalla”, vastaava päätoimittaja Kaius Niemi sanoo.
Siteerausten määrä käy ilmi STT:n Journalistille tekemästä selvityksestä. Selvityksessä lasketaan otsikkoon merkittyjä siteerauksia, ei ”asiasta kertoi ensin” -krediittejä.